8. kappale ”Sarasta tuntui, että Dura oli rakastunut.”

Viikko oli tullut siihen vaihteeseen, että perjantai ilmestyi. Oli viikonloppu tulossa. Se meinasi Kasvon muuttaja-lääkärin, Kuma Ioharan tuloa tarkastuttamaan Sara ja tämän mystistä Banshen Syndroomaa. Saraa se jännitti vähän liikaakin.

Sara oli päätynyt auttamaan Duraa keittiössä, hän väsyi liikaa. Jopa pyykkääminen Therran kanssa rasitti Saraa liikaa, ettei jaksanut edes pystyä pystyssä. Hän oli kysynyt Duralta, joka jaksoi antaa Saran tehdä istuvaa työtä, eli puhtaiden tiskien kuivaamista.

Keskiviikosta asti, maailma tuntui ja näytti kostealta. Siitä päivästä asti oli satanut taukoamatta ja tuntui aivan siltä, ettei sade olisi millään hellittänyt. Sara katsoi keittiön suuresta ikkunasta ulos, samalla kun kuivasi kirkkaan valkoisia lautasia, joita Dura pesi käsin.

Ulkomaailma näytti kylmältä. Kuka nyt tuossa koiran ilmassa lähtisi ulos? Vaikkei edes satanut enää niin kovaa kuin keskiviikkona ja torstaina, mutta silti. Ulkona tuntui kylmältä, etenkin kun talvi teki tulojaan. Sarasta ei edes voinut uskoa, että kesän lämpimät ilmat olivat ohi.

Sara kuivatteli lautasia niin mietteliään oloisena, että oli uppoutunut ulkona olevaan sumuiseen maailmaan, jolloin Dura laittoi ihmis-naisen naaman eteen kupin höyryävää teetä. ”Maa kutsuu Saraa ~ Pidähän pieni tauko, olet ansainnut sen.” Dura sanoi hymyillen onnellisesti Saralle, joka laski kuivatun lautasen korkeaan pinoon, jonka sitten Dura siirsi sen nopeasti. Sara hymyili ja otti kupin käteensä, juoden teensä hiljaisesti, yhä katsellen ikkunasta ulos.

Dura huomasi toisen olleen lumoutunut ulkomaailmasta. Ei ihme, sillä Sara on joutunut olemaan sisällä tämän huono-vointisuuden takia eikä voinut kovinkaan hyvin tehdä mitään töitä kunnolla, mikä näytti harmittavan Saraa. Toinen halusi selkeästi jotain muuta kuin olla sisätilojen seinäruusu.

”Nyt lopetat sen, mitä teet. Me menemme vähän ulos kävelemään, sinä tarvitset raikasta ilmaa keuhkoihisi.” Oli Dura sanonut äkillisesti, pelästyttäen ihmisnaisen hieman, mutta Sara jotenkin innostui itsekin siitä, jolloin joi nopeasti lämpimän teen ja laittoi tee-kupin tiskialtaaseen, lähtien Duran kanssa vaihtamaan vähän lämmintä ylleen.

Ilma oli tosiaan muuttunut kirpakkaan kylmäksi, että Sara lainasi Duralta paksua villahuivia kaulansa ympärille. Duralla oli yllään kaunis, kirjavainen villatakki joka näytti lämmittävän Kasvon muuttajaa, sillä tämä tarkeni ilman kaulahuivia tai mitään muuta lämmikettä. Miten ihmeessä kiinalais-nainen, tuo käärmenainen, pärjäsi tässä kylmyydessä? Saraa pelkkä ajatus puistatti. Jopa kylmä ilma ja Dura saivat tämän ihon kananlihalle.

Kaksikko kävelivät Hotelli Merribournen ympäri, tehden pienen lenkin. Silloin Sara huomasi jonkin menneen tämän ohi nopeasti, kuin joku olisi liitänyt Saran vierestä.

Silloin Sara vasta alkoi katsela paremmin ympärilleen; hotellin takana oli pieni, puinen aita, jossa oli pieni portti aukinaisena. Hän ei ollut nähnyt sitä aiemmin, vaikka he olivat juuri sen suuren keittiön ikkunan alla, mutta se voisi johtua myös siitä sumusta, joka ei antanut minkään näkyvän sillä hetkellä. Aidan luona oli myös pieni, koristeellinen pylväs. Sen päällä istui pieni, niin suloinen haukka, joka todennäköisesti oli lentänyt aiemmin Saran korvan juuren ohi. Sara meni hiljalti linnun luokse, ojensi hieman kättään ja odotti. Saran odotus palkittiin ja pieni haukka liisi pylvään päältä Saran kädelle, alkaen nokkia hellästi tämän kättä kuin olisi odottanut herkkuja palkinnoksi. ”Oletpas sinä suloinen pikku-haukka. Missäs on omistajasi?” Sara puhutteli lintua ja Dura tuli tämän luokse, joka näki kuinka Saran kädessä pikkuhaukka oli. ”Jaahas, Fargo on nähtävästi tullut. Taitaa talvi todellakin tulla, eikös vain Zahra?” Dura sanoi ja silitti pikkuhaukkaa, joka näytti nauttivan hellyydestä ja huomiosta. Sara ihmetteli ensin, kun ei tunnistanut nimeä, jonka Dura oli äsken sanonut, joten hän oletti kyseisen Fargon olleen työntekijä hotellilla. ”Tule, mennään moikkaamaan Fargoa. Saat nähdä yhden työntekijän lisää.” Dura sanoi ja lopetti Zahra-nimisen pikkuhaukan silittämisen, joka lähti Saran kädestä pian lentoon.

Sara ja Dura seurasivat pientä polkua portin takaa, joka näytti johtavan kohti suuren järven rantaa. Se, ettei Sara edes tiennyt koko järven olemassaoloa, sai jotenkin jännittymään. Ja se taas, pisti Saran todellakin ajattelemaan mitä kaikkea jännää Hotelli Merribournesta voisi löytyäkään.

Rannalle käveleminen olikin vähän pitempi matka, mitä Sara luuli. Mutta se ei haitannut ihmisnaista tai kiinalaista Kasvon muuttajaa. He saivat aikaa puhua, päästää turhat murheet ulos ja nauraa. Dura ja Sara lähenivät entistä enemmän, eikä Sara halunnut muuttaa sitä hetkeä lainkaan. Dura sai Sarassa aikaan sen, että oli toivoa tämän veljen että sairauden syyn löytämiseksi. Ja sitä tarvittiin.

Lopulta polun päässä he näkivät jällen Zahran lentelevän heidän yläpuolellaan. Pian lintu päästikin suustaan vapauttavan huudon, joka sai jonkun liikkumaan rannalla olevassa mökissä. Mökistä kuohui lämpöä, antaen sumulle tilaa. Oven suusta ilmestyi mies kirkkaassa, turkoosin sinisessä paidassa ja vaaleissa farkuissa. Kaulan ympärillä oli kaunis, norsunluun valkoinen ja niin koristeellinen huivi, jonka lisänä miehellä on viininpunainen turbaani päässään. Sara alkoi miettiä. Oliko hänkin Kasvon muuttaja?

Mies näytti yllättyneen nähdessään Saran, mutta Dura ehti hämmennyksestä viis miehen syliin ja nauroi kovasti. Niin mieskin alkoi nauramaan, kun näki kiinalais-naisen pitkästä aikaa. Kaksiko halasivat toisiaan pitkästi, eivätkä millään halunneet irrottautua otteistaan. Sarasta tuntui, että Dura oli rakastunut.

Pian Dura ja turbaanipäinen mies tulivat Saran luokse, jolloin Kasvon muuttaja-nainen esiti kaksikon toisilleen. ”Sara, tapaa Fargo Anamnis, Kasvon muuttaja. Hän on hotellin talonmies, joka hoitaa aina talvisin lämmön että korjauksen. Fargo, tässä on Sara Blackleaf. Hän on uusi työntekijä ja ihminen.” Dura kertoi kaksikolle, jotka katsoivat toisiaan pitkään. Aiemmin puhuttu Fargo oli siis hän, josta Dura puhui aiemmin. ”Haukkasi on mitä upein lintu, minkä olen koskaan nähnyt. Se on ollut sinulla kauankin, otaksun?” Sara aloitti keskustelun, kun mies ei oikein löytänyt sanoja suustaan. Mies naurahti ja hymyili. ”Kyllä. Zahra-rakkaani on ollut minulla kauan, kun minä itse muistan. Pelastin sen metsästäjien kynsistä useita vuosia sitten ja se on ollut luonani siitä asti.” Fargo sanoi ja hymyili. Mies oli jykevä, hieman ruskettunut ja omasi tumman, oikein muhkean parran. Tuntui siltä, että Hotelli Merribournen mies-väestö omasi muhkeat parrat, joita voisi vaikka vertailla keskenään. Miksei kukaan voisi olla sileäposkinen? Ottaa nyt Sullysta selvää, mieshän oli näkymätön eikä voi edes tietää, oliko hänelläkin parta vai pelkät sileät posket.

”Tulkaa toki sisään. Itse juuri tulin kotimaastani Intian Assamista, joten itsekin täytyy vähän totuttautua tähän kylmään maahan.” Fargo pyyteli, jolloin naiset lähtivät nopeasti miehen perässä sisään.

Sisällä mökissä ei ollut oikein mitään erikoista. Se oli selkeästi perinteinen, rustiikkinen mökki, mutta seinillä oli useita Intialaisia seinävaatteitta kenties muistuttamassa kotimaataan. ”Miten vanhempasi, Fargo? Lähdit niin nopeasti viimeksi, etten ehtinyt sanomaan hyvää matkaa.” Dura sanoi ja istuutui alas pehmeälle tyynylle lattian rajassa. ”Siitä olen pahoillani. Veljeni Ihram oli joutunut ongelmiin paikallisten poliisien kanssa ja minun oli päästävä nopeasti kotiin auttamaan tätä. Hän se vasta joutuuu ongelmiin, missä aina en voi auttaa. Mutta hän on veljeni, joten minulla on isoveljen tavoin oikeus auttaa häntä, olkoon ongelma pieni tai suuri.” Fargo selitti Duralle, yrittäen parhaansa ottaa Sarankin huomioon.

Isoveljen oikeus. Se sai Saran murehtimaan omaa veljeään, mutta ei halunnut surun nousevan esille vaan yritti parhaansa siirtää omat tunteensa kadonnutta veljeään kohtaan sivulle. Annathan anteeksi, Randall.

Fargo kaatoi ensin Saralle, sitten Duralle höyryävää, perinteistä Assamin teetä. Mies lisäsi teehen vielä maitoa, antoi hetken vetäytyä ja odotti selkeästi Saran reaktiota Fargon perinteiseen teehen, mitä tarjosi. Kun Sara otti ensimmäiset huikat, hän maistoi suussaan erittäin pehmeän, mutta silti niin vahvaa teetä. Jotenkin se maistui mallaksiselle, mutta Sara piti siitä todellakin. Sara alkoi juoda sitä enemän ja sai Fargon jälleen nauramaan kuuluvasti. Alkoikohan mies pitämään tästä?

Aikansa kuluksi he joivat lisää teetä, juttelivat, mutta erityisesti Sara katsoi kuinka Fargo ja Dura juttelivat keskenään. Kuin he olisivat olleet erittäin läheisiä. Sara naurahti vahingossa. Kasvon muuttajat katsoivat Saraa, joka nosti kuppiaan suunsa eteen ja vain katsoi heitä. Mutta lopulta hän laski tee-kupin pöydälle ja katsoi ensin Duraa, sitten Fargoa. Dura ei voinut kuin naurahta Saran ilmeelle, toinen näytti aivan maaoravalta joka varastoi aivan liikaa herkkuja poskipusseihinsa. ”Sara-kiltti, näytät oudolta. Mistä moinen?” Dura kysyi, mutta ei edes arvannut, mitä Sara aikoi juuri sanoa. ”Te vain näytätte niin rakastuneilta. Miten Regulus sallii teidän suhteenne hotellilla?”

Fargo nautti teensä väärään kurkkuun ja yritti kerätä henkeä, kun taas Dura alkoi punastua kuin mikäkin. He eivät voineet uskoa, mitä Sara juuri sanoi. ”Eihän sallikkaan. Miten ihmeessä sinä luit sen meistä?” Dura sanoi ja katsoi Saraa, sitten Fargoa. ”Tyhmäkin sen näkee. Se, miten halasitte toisianne, kun näitte toisenne. Se, miten Fargo piteli kättäsi ja siveli sitä hienostuneesti. On selkeää, että te rakastatte toisianne ja hyvinkin paljon.” Sara sanoi ja katsoi, kuinka Fargo että Dura tuntuivat pelästyneen Saran sanoista. ”Ei ole väärää olla rakastunut. Vaikkei Regulus sallisi sitä, mutta te siitä päätätte, eikä Herra Ison Pilven Omistaja. Minusta on jotenkin vain kauhean suloista nähdä joku, joka muutti Duran elämää.” Sara sai sanotuksi ja näki, kuinka Duran hymy vain leveni levenemistään. Toinen oli niin onnellinen.

He eivät halunneet vielä kertoa rakkaus-tarinansa alkua, sillä Dura huomasi kellon olleen sen aika, että pitäisi päivällinen valmistaa. Sara kiitteli Fargoa teestä ja Dura taas siitä, että mies oli turvallisesti kotona. Assamissa oli nähtävästi jotain muuta kamalaa tapahtunut, kuin se, että Fargon veli oli joutunut ongelmiin. Nähtävästi Downshiftaus vaikutti muualle maailmalle.

Fargon jäädessä Zahran kanssa mökille, vilkuttaen kaksikolle ja huusi perään tulevansa sitten päivälliselle vähän myöhään. Tämän piti vielä asettautua mukavasti kotiinsa. Dura vilkutti takaisin ja lähetti miehelle lentosuukkoja, jotka mies otti vastaan ja liitti kuvitellut suudelmat omillensa. Dura naurahti ja kääntyi Saran puoleen.

”Lupaathan, ettet kerrolle Regulukselle? Ainakaan vielä. Haluaisimme kyllä kertoa, muttei vielä.” Dura sanoi ja silloin Sara halusi tietää, miksei Regulus sallisi henkilökunnan seurustelevan keskenään. ”Sen vuoksi, ettei tulisi mitään ongelmia. Normaalistihan seurustelu ei haittaisi, mutta Regulus haluaa varmistaa, ettei kukaan meistä naispuolisista Kasvon muuttajista tulisi raskaaksi. Kun hotellilla ei ole varsinaista lääkäriä ja kuka nyt ei haluaisi Kuma Ioharaa, niin ei ole kukaan auttamassa. Vaikka se kuulostaa tyhmältä sinusta, mutta kun naispuolinen Kasvon muuttaja synnyttää lapsen, niin pitää erityisesti tarkastaa lapsi ensin. Sukupuoli ei ole niinkään tärkeä, mutta onko lapsi itse silloin Kasvon muuttaja ja kumman voimat hän perii. Jos minä ja Fargo saisimme lapsen, niin meidän pitäisi olla varuillaan siitä, jos lapsii saa joko minun käärmeyteni tai Fargon ruumiista irroitettavat jouset. Eli kirjaimellinen Jousimies.” Dura selitti Saralle, joka ymmärsi selkeästi. Piti olla varuillaan lähes kaikesta, joka raskaana olemisesta. ”Olisit kuitenkin hyvä äiti. Sinusta löytyy ne kaikki vaatimukset.” Sara sanoi ja Dura hymyili jälleen. ”Kiitos Sara. Kiitos siitä, että ymmärrät.” Dura kiitteli.

Takaisin Hotelli Merribournen lämmössä. Sara todellakin nautti lämpimistä keleistä, vaikka talven kylmyys oli se kaikkein parhain keli hänelle, mutta aina voi vaihdella suosikki-vuodenaikojaan.

Enää olikin vain odoteltava. Oli odoteltava Kuma Ioharaa ja se sai jotenkin Saran pelkäämään, mutta onnistui selättävän pelkonsa. Pelkkä rutiinikäynti, ei mitään muuta. Kaikki menee varmastikin hyvin, näin Sara lupautteli itselleen. Nyt ei ole aika pelätä.

Oli aika saada lisää vastauksia.

7. kappale ”Hän seisoi pitkänä, erottuen heidän kaikkien joukosta, huolimattaan tämän herkästä raamikkuudestaan.”

Bethin viedessä Saraa Sir Reguluksen luokse kiivaasti, oli kaksikkoa vastaan tullut Bethin sisar Therra ja Dura, jotka katsoivat ihmeissään. Sara yritti yhä saada toiselta vastausta, mutta Beth pyysi oleman hiljaa, ettei hotellin vieraat alkaisivat ihmetellä sitä kovan huudon ääntä.

”Beth, mitä ihmettä nyt taas? Ja älä retuuta Saraa, hän on tarpeeksi kipeä.” Therra sanoi, mutta kiharahiuksinen nainen alkoi hyssytellä etusormi suunsa edessä. ”Minä tiedän mikä Saralla on ja minulla on velvollisuus saada kertoa siitä Sir Regulukselle vähän äkkiä.” Beth sanoi, jolloin Therra ja Dura alkoivat Saran lailla kysymään toiselta, mikä ihmisellä oli, mutta Beth vain halusi päästä äkkiä Sir Reguluksen luokse.

Päästyään Sir Reguluksen toimiston eteen, Faith istui huoneen oven edessä lukien jotain kirjaa, huomasi Bethin Saran kanssa että Theran ja Duran. ”En voi valitettavasti päästää teitä sisään, Sir Reguluksella on kokous meneilllään Herra ja Neiti Silvanian kanssa.” Faith kertoi, jolloin Sara oli hetken ajan hieman onnellinenkin. Hän oli jotenkin kaivannut Silvaniaa, mutta sitten taas hän vähän pelkäsikin miestä.

Tosin pakkaa sekoitti miehen sisar, Mintha. Sara oli vain kuullut mieheltä tästä ja Sara oli halukas tietämään että näkemään toisen kovasti, vaikkei itse tiedä naisesta muuta kuin heidän synnyintarinansa. Mintha oli Draculen puolikas, Dracule taas Minthan. He saivat kyvyn nähdä ja puhua kuolleille, auttaen muita kuolleita jatkamaan elämässään eteenpäin.

”Mutta asia on tärkeää, Faith! Minun on päästävä Saran kanssa sisään ja heti!” Beth ärähti kuuluvasti, että johtaja itse kuulisi erittäin hyvin. Sitten Sara iskeytyi kuvioihin. ”Beth on oikeassa. Hän saattaa, tai no, ainakin tietää mikä minussa on vikana. Jos vaikka tarvitsen lääkäriä pikaisesti. Ole kiltti Faith.” Sara pyyteli Bethin takana, pitäen yhä kättään Bethin kädessä kiinni eikä halunnut itse asiassa irroittaa otettaan. Beth punastui pienesti huomattuaan tämän.

Oli hiljaista. Oven takana kuului hiljaisuus hetkellisesti, mutta silloin kuului Sir Reguluksen ääni. ”Päästä heidät sisään, Faith. Kuuntelen mitä asiaa heillä onkaan mielessä.”

Faith päästi Bethin ja Saran sisään, muttei Therraa ja Duraa. Asia koski vain heitä kahta, eikä ylimääräistä väkeä tarvittu. ”Anteeksi, että tulemme näin ilmoittamatta etukäteen, mutta taidan tietää mikä Saraa on vaivannut näinä parina päivinä.” Beth kertoi ja sai jopa Silvanian kääntymään katsomaan Saraa, joka oli kalpea kuin lakana. ”Onko Sara ollut kipeänä? Mikset ilmoittanut minulle, Regulus?” Dracule hätääntyi ja tuli nopeasti tuolistaan Saran luokse, ottaen toisen syleilyynsä. ”Se ei ole oikein ollut minun asiani ilmoittaa, tiedät sen hyvin. Sitä paitsi, eikö Sara lupautunut ilmoittamaan asian ensin Faithille, jonka pitäisi ilmoittaa siitä sinulle?” Regulus yritti kierrellä kysymystä, jolloin Dracule ärähti. ”Jumalauta Regulus! Olet maan mahdollisin rasistinen paska, joka ei voi sietää ihmisiä! Sara on minun kontollani ja on minulla oikeus saada tietää, meneekö hänellä hyvin vaiko huonosti! Tekivät ne ihmiset suvullesi mitä tahansa, mutta sinulla ei ole oikeuta kiusata häntä tällä tavoin! Olihan se minä, joka sai hänet tänne töihin ja tällä tavoin sinä kiität minua!” Dracule raivostui ja sai jopa Reguluksen nousemaan tuolistaan, ollen itsekin erittäin vihaisen oloinen.

”Molemmat lopettakaa tämä heti! Regulus, veljeni on oikeassa, kuuntele häntä. Sara ei ihmisenä ansaita tuollaista kohtelua.” Mintha puhui rauhallisesti, niin herkästi. Tällä oli muuten musta, suora tukka, mutta hiusten latvat olivat kirkkaan vaaleansiniset, liukuvärjättyinä. Hän seisoi pitkänä, erottuen heidän kaikkien joukosta, huolimattaan tämän herkästä raamikkuudestaan. Mintha oli todellakin kuvankaunis. Nainen tuli Saran luokse Draculen irrottautuessa syleilystä, antaen tilaa sisarelleen naisen katsoessa tätä silmiin. Minthalla oli turkoosinvihreät silmät, joiden pitkät tuuheat ripsit koristivat tämän silmiä. ”Oletko nyt voinut hyvin, Sara? On muuten hauska nähdä sinut ensimmäistä kertaa, vaikkakin näissä kireissä tunnelmissa.” Mintha kysyi Saralta, silitellen tämän kasvoja. ”Tällä hetkellä ainakin luulisin voivani hyvin. Vaikka aamulla haistoin mädän lihan hajun, josta Beth halusi tulla tänne.” Sara sanoi Minthalle, joka katsoi sulokkaasti Bethin suuntaan.

”Saralla on Bansheen Syndrooma. Sara on jonkin aikaa nähnyt uniaan veljestään ja mädän lihan haju on viimeinen oire tässä tapauksessa. Se yleensä merkitsee sitä, että jotain pahaa on tapahtunut hänen veljelleen.” Beth sanoi, jolloin koko huone hiljeni. Sara järkyttyi. Mutta pahin oli vielä tulossa.

”Miten se voi olla edes mahdollista? Randall on ollut jo kauan kateissa, hänen olinpaikkaa ei edes tiedetä tähän päivään asti.” Dracule sanoi ja katsoi ensin Saraa, sitten Bethiä ja lopuksi sisartaan Minthaa. ”Miten se selittäisi tämän, että Sara sairastui tähän Bansheen Syndromaan? Siihen ei voi vaan normaalin sairauden tavalla sairastua, muuta kuin Kasvon muuttajat. Tässä ei ole vaan järkeä.” Mintha mietti päänsä puhki ja Sara seisoi hiljana järkytyksen alaisena.

Saran päässä alkoi pyöriä asioita. Hän yritti estää järkytyksen nousemasta ja yritti pitkää itkuaan sisällään. ”Mutta minähän olen ihminen.. En kai ole jotain muuta?” Sara ajatteli ja ei voinut itkullensa mitään. Hän tarrautui Bethin pehmeään käteen ja puristi sitä. Beth huomasi, miten toinen alkoi itkeä vuolaasti ja nappasi tämän syliinsä äkkiseltään. ”En halua olla mitään muuta. Minua niin pelottaa, Beth. Haluan vain olla minä, en kukaan muu.” Sara sai sanottuaan, jolloin Dracule, Regulus ja Mintha katsoivat itkevä Saraa. Silloin Regulus tajusi jotain.

Hotellin johtaja oli tullut pöytänsä takaa Saran ja Bethin luokse, laittaen kätensä Saran leuan alle ja nosti toisen kasvoja tämän silmien tasolle. ”Sinä olet sinä, etkä kukaan muu. Älä siitä murehdi. Meidän pitäisi murehtia, miksi ylipäätänsä sait Bansheen Syndrooman.” Regulus puhui Saralle kasvokkain, Saran yrittäessä hiljentää kyyneleitään. Ne murehtivat liikaa, yrittäen kiireesti päästä Saran pehmeille kasvoille. ”Anna anteeksi, että olen kohdellut sinua huonosti. Olen ollut huono työnantaja sinua kohtaan.” Regulus jatkoi, kumarsi ja kumarruttuaan katsoi Saraa hymyillen. Vanhemman miehen hymy tuntui kodikkaalta, lämpöiseltä.

Tällä kertaa mies välitti. Regulus lähti nopeasti takaisin pöytänsä luokse, istui alas ja vihelsi. Faith ilmestyi huoneeseen, kumarsi pienesti ja katsoi miestä, odottaessaan tulevaa käskyä. ”Lähetä soittopyyntö Kuma Ioharalle, Faith. Pyydä vastausta mahdollisiman pian kuin pystyt. Loput sinä tiedätkin.” Sir Regulus sanoi Faithille, nainen ymmärsi ja katosi savuna ilmaan.

”Normaalisti yllättyisin lääkärin valinnasta, mutta Kuma Iohara? Se hullu japanilais-nainen, joka sylkee verta vuorokaudesta toiseen?” Dracule sanoi ivaavasti, Minthan antaessa vihaisen katseen veljelleen. ”Sanoo mies, joka käy kerran kuukaudessa hänen luonaan.” Mintha sanoi Draculelle, joka lopetti yhtä nopeasti kuin aloittikin. ”Iohara on yksi muutamasta Kasvon muuttaja-lääkäreistä. Vaikka hän onkin hieman erikoinen ja omaa erikoisen tekniikan, niin ei ole lahjahevoseen suuhun katsomista.” Sir Regulus kertoi ja Dracule ymmärsi pointin, mitä toinen ajoi takaa.

Faith oli tullut äkkiseltään takaisin ja nosti syliinsä pienen vihkon, johon oli todennäköisesti kirjannut neiti Kuma Ioharan pyynnöt. ”Neiti Kuma vastasi ja sanoi pääsevänsä vasta loppuviikosta, hänellä on kädet täynnä muiden lääkäri-käyntien takia. Mutta hän tulee mielellään tarkistamaan Saran.” Faith sanoi Sir Reguluksen kiittäessä, Ilmattaren kadotessa jälleen. ”Se siitä sitten. Oletan, että Sara haluaisi levätä, mutta jos jaksaisit edes hieman tehdä töitä. Vaikka olit vielä koe-ajalla antamassani tehtävässäni, niin annan sinulle siitä vapauden. Olet osoittanut selkeästi, että sinulta löytyy motivaatiota täällä hotelilla työskentelemiseen. Tervetuloa, Sara Blackleaf.”

Sara käveli Bethin kanssa tämän huonetta kohti, jolloin Therra ja Dura olivat tulleet heitä vastaan vaatien Bethiä kertomaan, mikä Saraa vaivasi. Kun Beth sai kerrottua Saran tilanteen, Bethin sisko ja Dura olivat huolissaan toisesta ja halusivat auttaa kaikin voimin toista voimaan paremmin. Nelikko vaihtoivat määränpäätään kohti keittiötä, missä Dura keitti kaikille teetä ja joivat sitä rauhassa. Sara pyöritti sormiaan tee-kupin reunoja pitkin, katsellen syvänomaisesti hunajaisen ruskeaa teetä kupissaan. Se oli niin hypnoottista.

”Regulus siis sai Saralle lääkärin? Koska hän tulee?” Dura kysyi Saran nostaessa katseensa, sanomatta itse mitään. ”Loppuviikosta. Ioharalla on omat kädet niin kiinni muissa töissä, että pääsee vasta tuolloin. Ties mitä hän on taas keksinyt.” Beth sanoi seisten, nojaten keittiön irrallista tasoa vasten tee-kuppi käsissään. Sara katsoi nais-puolista Kasvon muuttajaa hetken, mutta käänsi katseensa nopeasti, ettei Beth vain huomaisi. ”No, Iohara on sellainen hullu tiedemies-nainen. Aina uutta lääkettä kehittämässä tai jotain muuta vastaavaa.” Therra sanoi istuessaan jakkaralla ja joi teetään mielellään lapsenomaisesti heiluen jakkarallaan. Kupin tyhjetessä Dura kaatoi automaattisesti lisää teetä Therralle, joka nautti yllin kyllin maukkaasta teestä. ”Mites Sara sitten? Antoiko Regulus hänelle sairaslomaa siihen asti vai mitä hän tekee?” Dura kysyi ensin Bethiltä, mutta Sara ehti ensin avaisemaan sanaisen arkkunsa. ”Hän sanoi, että jos jaksan tehdä edes jotain pientä tähän väliin, eikä niin kovin rasittavaa. Ainakin saisin nukkua vähän pitempään kuin te muut.” Sara sanoi ja Dura tuli tämän luokse. ”Hyvä sitten. Ainakin Sir Regulus näki uudessa valossa sinut ja antoi sinulle mahdollisuuden. Mutta muista sitten todellakin levätä. Olet oikea hirmu, kun pääset vauhtiin.” Dura sanoi leikitellen Saraa, joka sai ihmisnaisen että muut Kasvon muuttajat naurahtamaan.

Kerrankin Sarasta tuntui hyvältä. Kaikki tuntui niin oikealta sillä hetkellä. He olivat olleet keittiössä jo jonkin aikaa, Sara alkoi selkeästi väsyä pelkästä olemisesta. Hän halusi äkkiä sänkyyn, ennen kuin kuukahtaisi pystyyn. ”Minä menen tästä nyt nukkumaan, alan olla hieman väsynyt.” Sara sanoi pieni hymy suussaan. ”Hyvä on sitten. Tulen myöhemmin perässä, teen vielä iltapalan muulle henkilökunnalle toki ensin.” Dura sanoi Saralle, joka nyökkäsi toiselle. ”Hyvä yötä, Therra ja Beth. Nähdään aamulla.” Sara sanoi hymy suin ja lähti keittiöstä. Keittiö hiljeni, auringonlaskun oranssinpunaiset säteet ilmestyivät ikkunasta sisään.

Kävellessään lopultakin huoneeseen, Sara muisti jotain. Hän äkkiä juoksi takaisin keittiöön avaten oven niin kovaan, että Therra ja Dura pelästyivät Saran tuloa. Bethiä ei näkynyt missään. ”Lähtikö Beth tästä?? Minun pitäisi kiittää häntä.” Sara sai sanotuksi, Therran sanottua toisen olleen puutarhassa kastelu-puuhissa. Sara kiitti, sanoi hyvät yöt uudestaan heille ja lähti juoksemaan kohti pohjakerrosta, missä kylpytilat ja puutarha olivatkin. Pian tutuksi tullut pihlajainen holvikaari tuli vastaan ja Sara hiljensi vauhtiaan, ettei vahingossakaan tuhoaisi puutarhassa olevia kukkia ja pensaita. Varovasti hän käveli puutarhaa ympäri ja lopulta löysikin Bethin kastelemassa pienessä huvimajassa vaaleanpunaisia liljoja. Sara ei ollut kuunaan nähnyt mitään niin kaunista. Juuri kastellut liljat säkenöivät vesipisaroista, loistivat ikkunoista tullutta oranssinpunaista ilta-auringon säteitä.

Beth kyllä tiesi jonkun tulleen, tämä laski vesikannun alas ja kääntyi katsomaan, että Sara oli se, joka tullut puutarhaan. ”Toivottavasti sinulla olisi jopa ihan asiaakin kuin vaan katsella. Sinulle se on tullut pahaksi tavaksi.” Beth sanoi kiusatessaan toista, jolloin Sara alkoi punastua pienesti. ”En voi sille mitään. Mutta tulin tosiaan kiittämään sinua, Beth.” Sara sanoi ja Beth oli vähän ihmeissään. ”Kiittämään, minua? Mistä hyvästä?”

”Siitä, kun olit tukenani. Se tuntui kovin hyvältä, että edes joku jaksoi kuunnella murheitani. Ja se olit sinä, Beth. Kiitos siitä.” Sara sanoi ja huomasi, miten toinen häkeltyi ja alkoi punaa ilmestyä kasvoille. Se tuli Bethille hieman yllätyksenä. Beth nosti kastelukannun maasta ja alkoi kastelemaan, Saran ollessa vähän ihmeissään. ”Etkö aio sanoa että 'kiitos myös sinulle'? Veikö kissa kielesi vai?” Sara sanoi ja tuli tämän luokse, mutta Beth yritti estää toista katsomasta tätä kasvoille, mutta Sara ehti nähdä miten punainen toinen olikaan. Kuin punajuuri. Ei kai tämä ollut ihastunut tähän?

”Beth, sano jotain. Teinkö jotain väärin vai miksi nyt hiljennyit yhtäkkiä?” Sara sanoi ja alkoi katua sitä, mitä sanoikaan toiselle. ”Kuule, minä yritän nyt tehdä töitä. Kiitos kaunis siitä, että olin tukenasi, mutta minulla on nyt kädet täynnä. Hyvää yötä ja nähdään sitten aamulla.” Beth sanoi kasteltuaan liljat äkkiseltään ja lähti puutarhasta nopeasti pois, Saran jäädessä seisomaan vielä huvimajassa. Mitä äsken oikein tapahtui?

Yö meni Saralla murehtien. Dura nukkui sikeästi, jonka Sara halusi herättää ja kysyä sitä sun toista Bethistä. Tekikö hän jotain väärin, kun meni tuolla tavoin kiittelemään toista tuesta?

Mutta nukkumisesta ei tullut mitään. Hän möyri sängyssä, vaihtaen asennosta toisen ja yriti saada unta palloon, mutta nyt siitä ei tullut mitään. Sara halusi vastauksia. Tämä nousi sängystään, asteli Duran sängyn luokse, istuuntui lattialle istumaan ja alkoi tökkiä toista hereille. ”Mikä on, Sara? Onko sinulla paha olo?” Dura sai sanotuksi ja haukotteli niin kovaan, että tämän suussa oli käärmeen lailla kaksi terävää kulmahammasta molemmissa sivuissa. Käärme mikä käärme. ”Ei ole paha olla. Tosin, taisin vahingossa suututtaa Bethin eilen illalla puutarhassa.” Sara sanoi laskiessaan päänsä Duran patjaa vasten. Dura käänsi kylkeään ja odotti toisen kertovan tarinansa. ”Vähän tuntuu siltä, että Beth olisi hiukan.. ihastunut minuun.” Sara sanoi Duralle, joka vähän yllättyi. ”Ei se tule yllätyksenä. Beth on ollutkin vähän tuollainen.. erikoislaatuinen Therran mukaan.” Dura sanoi ja Sara kurtisti kulmiaan. ”Johtuuko hänen ihmisviha siitä vai? Äläkä vaan sano, että hän ollut suhteessa ihmisen kanssa ja sekin meni päin kuusia ettei Kasvon muuttaja saisi tapailla ihmistä ja toisinpäin?” Sara kysyi Duralta, joka naurahti. Sara alkoi hieman mököttämään, jolloin Dura laski kättään sen verran, että saisi silitettyä toisen pehmeitä hiuksia. ”No ei todellakaan, ei ei. Bethin viha ihmisiä johtuu siitä, kun ihmiset alkoivat tuhota Rautarouvien pyhiä temppeleitä Monbetsussa, Japanissa. Kai olet tietoinen siitä, että Therra ja Beth ovat Japanilaisia?” Dura sanoi ja Sara helpottui kuultuaan oikean syyn. ”Vähän arvelinkin, mutten uskaltanut kysyä keltään loukkaamatta heitä. Täällä Merribournessa on todellakin vähän kaikenlaista porukkaa töissä. Luojalle kiitos.” Sara sanoi Duralle, joka hymyili. ”Sitä paitsi, kyllä Beth siitä leppyy. Hän on aina vähän tuollainen ärripussi, joka vaan tarvitsee jonkun, joka pitää huolen hänestä. Mutta mene nyt nukkumaan äläkä murehdi asioista enempää. Ne löytävät paikkansa tässä elämässä.” Dura sanoi ja antoi pienen suukon Saran poskelle, joka suukotti vuorostaan toisen otsaa.

”Hyvää yötä, Dura. Nuku hyvin ja näe unisia ötököitä.”

”Hyvää yötä, Sara. Kauniita unia, pikkuinen.

Huoneessa kuului hiljaisuus. Se oli uninen, onnellinen hiljaisuus kohti uutta, tulevaa aamua.

6. kappale ”Kuolema on luonnon tapa kertoa sinulle hidastavan tahtiasi.”

Aamun koittaessa, ei Sara tuntenut oloaan huonoksi. Hän ei ollut pitkään aikaan nukkunut niinkään hyvin, etenkin sen jälkeen, kun koki elämänsä kamalimman hetken.

Sara käänsi sen verran päätään, että näki, kuinka suloisesti Rosalie oli jäänyt tämän rinnalle koko yöksi nukkumaan. Saraa hymyilytti. Tällä kertaa hän kääntyi kunnolla Rosalien eteen ja jäi katsomaan, miten rauhallisesti toinen nukkui. Kuin hänellä olisi kaikki hyvin.

Pitkän tuijotuksen jälkeen, Sara silitteli hieman Rosalien pehmeitä kasvoja ja nousi itse sängystä ylös. Sarasta tuntui erittäin heikolta, kun yritti nousta sängystä omin voimin. Hän ei halunnut herättää Rosalieta ja tuskin toinen jaksaisi kantaa tätä kylpytiloihin, Rosalie näytti niin heiveröiseltä. Niin pieneltä. Sara hieroi kasvojaan ja häneltä kuului niiskutusta. Hän istui sänkynsä laidalla, katsellen jalkojaan. Hänellä oli vankat jalat, mutta silti niin sirot. Hänen varpaansa eivät olleet mitenkään erikoiset, ihan normaalit ne olivatkaan.

Huoneeseen koputettiin hiljaisesti, varmaan tulija luuli, että Sara oli vielä hereillä. Tulija oli Beth. ”Huomenta, luulin sinun olleen vielä nukkumassa. Miten on vointisi, Sara?” Beth kysyi oven takaa Saran pyytäessä toista tulemaan sisään. Beth tuntui vaivaantuneelta, mutta tuli silti ihmisnaisen pyynnöstä. ”En tiedä oikein. Keho sanoo, että kaikki ei todellakaan ole kunnossa, mutta mieli taas on sitä mieltä, että ei minun tarvitsisi huolehtia, koska se luulee menevänsä ohi. Olenkohan minä tulossa hulluksi?” Sara kysyi Bethiltä, joka kaatoi Duran vesikannusta Saralle lasillisen kylmää vettä. ”Tuskit tulet hulluksi. Dura meni juuri puhumaan Reguluksen kanssa ja pyysi paikallista lääkäriä tulemaan katsomaan sinua. Uskoisitko sen vätyksen oikeasti olleen sinusta huolissaan?” Beth kertoi ja Sara miltein joi vettä väärään kurkkuun, kun kuuli Bethin suusta, että välitti. Nyt on muutos tapahtunut. ”Eikö hotellissa olekaan lääkäriä? En edes tiedä, kuinka moni teidän lisäksi täällä työskentele.” Sara tokaisi ja joi kiltisti vesilasinsa tyhjäksi, ojentaen lasin Bethille eleenä, että haluaisi lisää. ”Täällä on vielä yksi työntekijä, jota et ole nähnyt. Hän on Fargo, hotellin seppä. Tosin me muut kutsumme häntä Jousimieheksi, häneltä meinaan löytyy aseita koko lailla omassa kehossaan kiinni.” Beth kertoi Saralle, joka vain kuunteli rauhassa. Miten Beth olikaan muuttunut niin paljon muutaman päivän tai viikon aikana Saran aloitettua Hotelli Merribournessa? Oli miten oli, Sara piti Kasvon muuttajan uudesta tavasta osoittaakseen, että haluaisi olla ystäviä. Ehkä jopa muutakin.

Sara oli samalla vihjaissut haluavansa pesulle, mutta siirtyi sängyltään sen verran, näyttäen Rosalien nukkuvan yhä niin sikeästi. Beth lupautui auttamaan toisen sängystään ottamalla Saran reppariin toisen yrittäessä pitää vaihtovaatteitaan sylissään. Hän oli todellakin aliarvioinut Bethin kykyjään olla vahva ollakseen Rautarouva, toisen hintelä olemus olikin vain kulissi sille kaikelle vahvuudelle.

Kylpytiloissa Beth istui ja odotti toista rauhassa, kun Sara pääsi turvallisesti suihkun puolelle. Bethille se taisi tuottaa hieman tuskaa, sillä hän punasteli kuin punajuuri Saran alettua riisuutumaan yövaatteistaan, jotka kaipasivat pyykkäämistä. Ne haisivat hielle, pelolle ja tuskalle. Suihkussa Sara sai aikaa ajatella. Kaikki oli niin muuttunut yhdessä ajassa, hetkessä ja se sai Saran vain jotenkin ajattelemaan tulevaisuuttaan. Hän halusi maksaa velkansa pois, jättää hotellin taakseen löytääkseen veljensä kaiken sen jälkeen. Tietämättään Sara alkoi kyynelehtiä suihkussa. Onneksi suihkukoppi jätti sen niiskutuksen sisälleen, ettei Beth kuullut toisen valittelua. Nyt Sara alkoi itkeä.

Hän nosti katseensa kohti suihkun ilkeänväristä kattoa. Se alkoi oksettamaan Saraa. Jos hän saisi juuri sillä hetkellä nähdä veljensä, jotta tietäisi toisen olleen elossa. Se ikävä, kaipuu, lämmin turva oli poissa.

”Sara? Onko kaikki hyvin?” kuului Bethin ääni suihkukopin oven takaa. Sara hätkähti. Hän ei huomannut ajan kulua ja nyt hän vain seisoi suihkussa odottaen jotain. Sara haistoi tupakin savun, jolloin hän aavisti toisen pitävän tälle seuraa ainakin jonkin aikaa. ”On minulla, harhailin vain ajatuksissani. Ja onko sinun ihan pakko polttaa täällä? Minua alkaa yököttää.” Sara tokaisi Bethille, joka vain naurahti oven takana. ”Pahoitteluni. Kuule, saanko kysyä erästä asiaa, Sara?” Beth kysyi Saralta, toisen tullessa suihkusta pois valkoinen pyyhe ympärilleen ja katsoi Kasvon muuttajaa. ”Antaa tulla vain. Painaako sinua jokin?” Sara kysyi Bethiltä.

”Oliko sinulla koskaan ollut aikoja, että olet pelännyt kuolemaa?” Beth kysyi, saaden Saran vähän pelästymään. Mutta olihan siinä vähän järkeäkin, toinen oli Rautarouva ei pystynyt oikein tunteman kipua taikka kuolemaa. Sara istui Bethiä vastapäätä penkille ja katsoi kohti jalkojaan. ”Ainahan minä. Sotilaana jouduin kokemaan sitä paljon, mutta siihen alkoi jopa tottua. Kaikki lähimmäiset, toverini ja muut vain katosivat yksitellen, yksi kerrallaan. Joku kuoli vammoihinsa, toinen taas vain tappoi itsensä. Mutta isoveljeni opetti, että kuolemaa ei pidä pelätä. Se tulee aikanaan, nopeasti tai hitaasti. Kuolema on luonnon tapa kertoa sinulle hidastavan tahtiasi.” Sara selitti ja oli tavallaan tohkeissaan. Hänelle tuli lämmin olo, kun sai edes mainita veljestään. Mutta se kaipuu, hieman kylmä, niin surunomainen kaipuu. ”Kaipaat veljeäsi, etkö vain?” Beth kysyi. ”Kaipaan niin liikaakiin. Randall vain jätti minut armeijan turvapisteelle menettettyämme äitimme ja lähti omille matkoihinsa. Hän käski minun ajatella äitiä ja odottaa tulevaa, lisäten tulevansa pian takaisin.”

Sara hiljeni. Beth katsoi surullisen näköistä ihmistä ja hymyili. ”Veljesi sentään lupasi sinulle. Hän kyllä tulee takaisin. Tiedän, miltä sinusta tuntuu.” Beth sanoi ja nappasi Saran kädestä kiinni, puristaen hellästi ja sai Saran hymyilemään. ”Niin. Uskon, että Randal tulee jonain päivänä takaisin ja selittäen, miksi hän lähti. Kiitos Beth.”

Saran jaksettua kävellä omin jaloin, Beth saattoi toisen tämän huoneelle, jos toinen päättäisi ettei jaksaisikaan kävellä. He pysyivät hiljaa, vaiti. Tuntui jokseenkin tukalalta, jotenkin karmaisevalta. Sara alkoi haistaa mädän lihan jostain. Hän äkkiä siirsi kätensä suunsa eteen ja yritti pitää vatsahapponsa sisällä. Beth huomasi toisen, tarttui ihmisnaisen vapaasta kädestä kiinni ja odotti. ”Tuntuko pahalta?” Beth kysyi. Sara nyökkäsi. He olivat pysähtyneet hetkeksi käytävälle, Kasvon muuttajan pitäessä yhä Saran kädestä kiinni. Sara ei sanonut mitään, myös Beth oli hiljaa. Kuitenkin Sara laski kätensä ja veti henkeä. ”En tiedä, aloin vain haistaa mädän lihan jostain.. Luulin jo, että oksennan kohta.” Sara sanoi ja katsoi Bethiä, jonka silmät levähtivät auki Saran sanottua, että haistoi mädän lihan. ”Minä tiedän, mikä sinua vaivaa! Tule, me mennään nyt Reguluksen luokse ja heti!” Beth sanoi ja alkoi vetämään toista hellästi mukaansa. ”Miten niin tiedät ja miksi meidän pitää mennä Reguluksen luokse?!” Sara alkoi kysymään toiselta, muttei saanut vastausta Kasvon muuttajalta.

Nyt Sara vain toivoi, ettei kyseessä ollut mitään vakavaa. Hän pelkäsi kuollakseen.