3. kappale "Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi."

Hissistä päästyään Sarasta tuntui kammottavalta. Hän ei ollut kuunaan voinut niin huonosti, mutta epäili, että vietettyään tukalan hetken Therran kanssa hississä, saattoi vaikuttaa oloonsa. Sara ei halunnut sanoa mitään. Hän ei vain halunnut vaivata toista tämän omista vaivoistaan, koska nyt ei vain tuntunut siltä. Eikä Sara sen lisäksi oikein luottanut tuohon olentoon, tuohon Kasvon muuttajaan. Jokin tuossa naisessa ei ollut kaikki kohdallaan.

Ollessaan uudessa kerroksessa, Sara tunsi, tai no pikemminkin haistoi kerroksessa jotain omituista. Se tuntui jotenkin makealta, jokseenkin vaniljamaiselta. Haju häiritsi Saraa jonkin verran, kun hän vain jatkoi ilman haistelua ihmeissään Therran naurahtaessa pienesti. ”Jokin hätänä, Sara? Veikö kissa kielesi?” Therra kysyi hymyilessään toiselle, etsien hajun lähdettä seinistä. ”Ei kun tämä paikka, lähinnä tämä kerros. Miksi se tuoksuu näin.. makealle?” Sara vastasi Therran kysymykseen, nuuskien entistä enemmän. ”Tuholais-torjuntaa. Tässä kerroksessa meillä on kylpylä- ja sauna-osastot että trooppinen puutarha, jota pieni sisareni on vastuussa.” Therra kertoi Saralle, joka kääntyi nopeasti muttei ehtinyt kysymään miksi samassa kerroksessa oli kylpylä ja trooppinen puutarha samassa kerroksessa. ”Lähinnä Reguluksen määräyksestä. Suurin osa vieraistamme ovat Kasvon muuttajia, jotka haluavat rentoutua puutarhassamme. Meillä on suurin kokoelma trooppisia kasveja, sillä olemme niistä riippuvaisia. Kuten meidän vastaanotto-virkailijamme, olemme onnistuneet kasvattamaan hänelle uuden kotipuun. Silloin hänen ei tarvitse ikävöidä menetystään, eikä koti-ikäväkään iske.” Therra kertoi ja Sara muistikin aikaisemman keskustelun Duran kanssa Rosaliesta. ”Mutta eikö se silloin tarkoita sitä, ettei hän voi poistua hotellista? Onko hän nyt sidoksissa tämän paikan kanssa?” Sara kysyi huolissaan, muttei oikein ymmärtänyt. Eikö siinä tapauksessa Hotelli Merribournen vieraidenkin pitäisi jäädä, jos hotellin puutarhasta löytyy jotain heidän menneisyydestä?

”Rosalielle se on surku, muttei vieraille. Kuten sanoin, puhuin Rosalien kotipuusta. Katsos kun Dryadilla saa olla vain yksi kotipuu- tai kasvi, johon voi olla liitoksissa loppu-elämänsä ajan. Regulus on tarkka, hän halusi hotellia rakentaessa että puutarhaan ei saa lisätä mitään, mikä olisi ennen kuulunut jollekin Kasvon muuttajalle. Olemme kasvattaneet 'ei-sidonneista' siemenistä uusia kasveja ja lajea, jotka eivät olleet missään kytköksissä muiden kanssa. Tajuatko nyt, mitä ajan takaa, Sara?” Therra kertoi jolloin Sara lopulta ymmärsi. Hän oli helpottunut.

Hänen pahavointisuus oli kadonnut, kai se johtui ettei luottanut Therraan. Toinen oli tosissaan Saran suhteen, halutessaan tästä uuden ystävän että kumppanin Hotelli Merribournessa. ”Anteeksi.” Sara sanoi pysähtyessään paikalleen, hiljentyi hetkeksi ja laski katsettaan kengän kärkiinsä. ”Olin hölmö hississä ja nyt se minua kaduttaa. Vaikka tarkoititkin hyvää, koitit puolustella omaasi ja minä vain jähmehtyin. Haluan oikeasti tätä, vaikken osaa osoittaa sitä. Olen sotilas, minun kuuluu olla vakaa ja armollinen. Annoin tunteideni velloa sisälläni enkä osannut vain sanoa sitä oikein.” Sara sanoi ja yritti niinkin kyynelehtimättä, mitä hän häpesi. Hänen ei pitäisi itkeä vaan sen pitäisi mennä toisinpäin. ”Olen tehnyt virheitä ja menettänyt kauheasti minulle tärkeitä ihmisiä. Olen menettänyt luottamuksen itseeni ja siksi epäröin. Hävettää oikein. Haluan vain, että annat minulle anteeksi.” Sara jatkoi kyyneleiden virratessa kasvoillaan ja lattialle, kunnes Therra tuli ja otti toisen halaukseen, lämmön virratessa Kasvon muuttajasta.

”Sara, pikkuinen ihmis-nainen. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi.” Therra sanoi osoittaen teollaan välittävänsä toisesta. Saraa hävetti. Itkeä nyt Kasvon muuttajaa vasten. Mutta Therran sanoma anteeksi-pyyntö sai Saran itkemään entistä enemmän. ”Nyt sinun pitää ryhdistäytyä. Meidän pitää käydä katsomassa puutarhaa, jos vaikka sisareni olisi siellä. Tiedä nyt hänen puuhistaan, hän on niin omalaatuinen ja hiljainen. Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.” Therra yritti piristyttää Saraa pienestä itkun puuskastaan, joka uskalsi hymyillä äskeisen jälkeen.

Kaksikko katosivat lopulta syvemmälle kerrokseen, jonka ilmapiiri muuttui yllättävästi. Tumman sävyisestä, puisesta maailmasta siirryttiin tunnelmalliseen, vaaleaan maisemaan. Muutamia Corinthialaisia paaluja koristivat kerrosta, joiden ympärillä kasvoivat muratteja ja muita henkiäsalpaavia kasveja. Paikka selkeästi kuhisi elämää. ”Minua nyt helpottaisi kuulla, ettei Duran pienet lemmikit asustelevat täällä. Paikkahan kuhisee trooppisuutta niille veitikoille.” Sara sanoi Therralle, joka naurahti. ”Onneksesi ei. Duran perhe ei asustele täällä, hän en halua jos vieraille sattuisi jotain, niin parempi olla keittiössä kuin puutarhassa.” Therra kertoi Saralle, joka huokaisi helpotuksesta.

Pian vastaan tuli pihlajasta tehty ovikaari. Pieniä lintuja istuivat kaaren päällä, katsellen ja kuunnellen selkeästi tulijoita. Therra ei ollut huomannut Saran jäädessään jälkeen, joka alkoi muistelemaan yht'äkkisesti. Saralle iski kaipuu. Kuin nostalginen tunne-ryöppy menneisyydestä. Hän muisti ne hetket isoveljensä Randallin kanssa, ne lapsuuden muistot jolloin kaikki oli tuolloin hyvin. Vielä kun kaikki oli ekonomisesti kunnossa.

”Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, Sara.” Randall sanoi sisarelleen, joka oli ojentanut isoveljelleen puukon, jonka kahva oli selvästi haljennut Saran leikeistä. ”Niin, mutta se meni rikki! Se kahva oli pihlajasta, ja kaikenlisäksi tämä oli suosikkisi. Minun vikani, että se meni rikki.” Sara jatkoi itku kurkussa, mutta Randall vain nauroi ja kaappasi pienen 10-vuotisen sisarensa syliin.”Kuules, jos haluat tulla joskus sotilaaksi niin kuin minä olen nyt, ei aina tarvitse useasti pyytää anteeksi. Annoit jo anteeksi kerran, se riittää. Ja kaikenlisäksi kahvan saa aina korjattua.” Randall sanoi ja hymyili vastuullisesti. Pikkuinen Sara yritti pidättää kyyneliään parhaansa mukaan, mutta jotenkin Randall onnistui saamaan tämän naurahtamaan ja hymyilemään taas, tuntui siltä kuin maailma oltiin korjattu.

Sara kuivasi silmiään kyyneleistään muisteltuaan kauan pihlaja-kaaren takia lapsuuttaan, niitä hetkiä hänen veljensä kanssa. ”Korjasin maailmani taas, Randall. Senkin idiootti.” Sara rohkaisi itseään ja huomasi, ettei nähnyt Therraa missään. ”Voi luoja. Nyt se sitten tapahtui. Jos olisin vain mennyt Therran perässä kiltisti enkä jäänyt muistelemaan menneitä, niin vannon..” Sara mumisi kauhuissaan, kun vielä uus-avuttomana työntekijänä ei tuntenut hotellia kunnolla ja alkoi panikoimaan paikallaan. Jostain hänen lähettyvillä kuului pensaan rahinaa, ja vaistomaisesti Sara nappasi takkinsa taskusta pienen veitsen, mutta se oli turhaa.

Pensaasta oli ilmestynyt nuori mies, lyhyellä hiustyylillä jonka väritys oli mustaa ja metsänvihreää, suurien kiharoiden peittämänä. Tosin vasemmalta sivulta oltiin ajeltu hyvin lyhyeksi. ”Pane se veitsi pois, en ole mikään kaniini. Puukotat kohta jotakuta silmään tuolla vehkeellä.” Mies sanoi ja Sara murahti äänekkäästi. ”No anteeksi, jos vain satuin pelästymään! Itsesuojeluvaistoni käski minua valmistautumaan.” Sara tokaisi, mutta mies ei näyttänyt kuuntelevan Saraa, joka katsoi hämmentyneenä tätä. ”Kuules nyt, minä puhun sinulle! Et voi vaan jättää minua tähän, olet vastuussa minusta!” Sara huudahti, joka sai miehen pysähtymään ja tulemaan tämän luokseen. Sarasta tuntui, että oli mennyt tekemään virheen, mutta tosiaan se mies näytti työskentelevän hotellilla ja hän saisi näyttää tien Therran luokse. ”Vastuussa, sinusta? Olen varma, ettei minun pitäisi, koska en tiedä kuka olet enkä välitä paskaakaan.” Mies vastasi töykeästi, joka sai Saran veren kiehumaan. ”Satun olemaan uusi työntekijä täällä, joten kyllä olet! Ja lisäksi, voit kohdella minua kuin Sir Regulusta, senkin päätön äijänkäppänä, sillä olen ainutlaatuinen täällä hotellilla kykyjeni vuoksi.” Sara lisäsi pökköä pesään, nähdessään kuinka toinen olikaan vihoissaan. Nyt Sarasta tuntui pahalta, koska mies oli tullut tämän lähelle, että oikein liimautui toiseen. Mies olikin ihmisnaista pitempi, nähtävästi pituutta tuntui olevan 180 senttimetriä. Kaikenlisäksi toinen oli niin hintelän oloinen, että tämän voisi vain kaataa tuosta noin maahan. ”Kai olet tietoinen siitä, että tuijottaminen on törkeää.” Mies herätti toisen ajatuksistaan Saran aikeissa sanoa jotain vastaan, kunnes jostain kuului Therran iloinen huudahdus.

”Siellähän sinä oletkin, Sara! Minä puhuin maita ja mantuja yksikseni, kun luulin sinun olleen koko ajan takanani. Ja kappas, Beth! Olettekin nähtävästi tutustuneet toisiinne, uusiin työtovereihin.” Therra sanoi, jolloin Sara hiljeni ja katsoi ensin miestä, sitten Therraa. ”T-tuoko on sisaresi?! Miksi hän on noin..?” Sara kysyi kauhuissaan, sillä hän oli ottanut yhteen Therran pikkusisareen Bethin kanssa. ”No minkäs voit sille, että hänestä tuli noin pitkä. Jotain hyötyä meille miesten kaatajille, onhan hänkin Rautaneito.” Therra kertoi Saralle, mutta selvästi Beth ei tuntunut nauttivan tilanteesta. ”Selitä nyt minulle, Therra. Meille tuli siis uusi työntekijä, ja vielä ihminen! Tiedät hyvin mielepiteeni ihmisistä, etenkin tuosta.. olennosta.” Beth sanoi Therralle, joka vain nauroi Saran vaipuessa hämmennykseen. ”Ei voi mitään, Sir Reguluksen oli pakko ottaa. Koska Silvania pyysi kauniisti, vink vink ~ ” Therra sanoi Bethille, tökkien toista hellästi käteen. ”Hyvä on, mitä oikein haluat minun tekevän tuon ihmisen suhteen?” Beth kysyi sisareltaan, joka kertoi kaiken mahdollisen toiselle.

Sara olisi halunnut vielä kysyä Therralta muutamia asioita, muttei saanut suunvuoroa sillä sisarukset alkoivat tapella aivan tämän nenän edessä ja Sarasta vain tuntui olevansa kaksikon tiellä. Naisen onneksi Dura oli tullut katsomaan miten Saralla ja Therralle sujui, mutta hänkään ei halunnut häiritä Rautaneito-sisaruksia, hän kaappasi Saran mukaansa. ”Hyvä, että tulit, Dura. En olisi selvinnyt kauaakaan noiden kahden kanssa.” Sara sanoi Duralle, joka otti toisen kädestä kiinni. Kiinalais-nainen vain hymyili tälle, jotka hiljalleen he kävelivät hissille päin, jossa Dura painoi pohjakerroksen nappia. ”Uskon, että haluat levätä ennen illallista. Näytän sinulle meidän huoneemme. Ehdin onneksi jo siivota, laitoin tavarasi valmiiksi omalle puolellesi, niin saat rauhassa laittaa ne omille paikoilleen.” Dura tokaisi Saralle, joka oli niin kiitollinen naisesta.

Matkalla pohja-kerrokseen, jossa henkilökunta sai asustella kaikessa rauhassa, Sara yritti pidätellä hämmennystään, mutta Dura huomasi naisen punoittavan naaman, kuin punajuuri. ”Annas kun arvaan, Bethiäkö mietit?” Dura kysyi ja Sara päästi suustaan ison naurahduksen, jota Dura pelästyi. ”Luulin häntä mieheksi! Minä haukuin häntä ja uskon, että hän haluaa tappaa minut seuraavalla kerralla!” Sara huudahti, naurahti ja pysähtyi paikalleen, jotta voisi hengähtää kunnolla. ”Voi minua hölmöä. Niin hyvä ensivaikutelma, voi Kristus soikoon.” Sara sanoi, vetäen henkeä syvästi Duran katsoessa toista, jatkaen vain hymyilemistään. ”Älähän nyt, Sara. Jos se helpottaa, että ei Beth aina tuolta ole näyttänyt.” Dura sanoi Saralle, joka katsoi kiinalais-naista ihmeissään. ”Jos haluat tietää, niin kysy häneltä. Tai Therralta. Mutta tule nyt, tulee pian myöhä ja minun pitäisi vielä ehtiä illallista väsäämään.” Dura sanoi, tarttuen hellästi Saran kädestä kiinni ja pian kaksikko matkasivat pohjakerrokseen ensin hissillä, sitten yhden portaat alas.

Pohjakerros tosin näytti kolkolta, kuolleelta. Mutta mikäs siinä, oma koti kullan kallis. Ainakin nyt vähäksi aikaa, jos nyt pidemmäksi ajaksi. ”Miksi Regulus ei anna teidän asua paremmissa tiloissa? Välittääkö se mies yhtään henkilökunnastaan?” Sara kysyi Duralta, joka ei oikein halunnut vastata Saran kysymykseen. ”No periaatteessa hän välittää meistä. Mutta ei täällä asuminen mitenkään paha ole, onhan meillä sentään omat oleskelu-tilat ja keittiö, että kylpytilat. Tosin varmaan arvaatkin, ettei Faith asu täällä alhaalla. Hänellä on vähän prameampi huone 2. kerroksessa, joten se siitä sitten.” Dura sanoi Saralle, joka vain nyökkäsi vastaukseksi, koska oli osunut hieman arkaan kohtaan Kasvon muuttajan suhteen. Tai no, ylipäänsä koko henkilökunnan suhteen, olivathan he kaikki Kasvon muuttajia.

Lopulta he saapuivat ruskean oven luokse käytävän päässä, jonka Dura avasi valmiiksi Saralle. ”Joten tervetuloa uuteen kotiisi. Koska en oikeastaan tarvitse paljon tilaa, muuta kuin tuon kauneus-pöydän, mutta muuten tämän on sinun. Tai siis, tämä puoli on sinun. Minä itse nukun tuossa ikkunan edessä, pidän siitä, kun auringonsäteet ilmestyvät aamuisin kasvoilleni.” Dura sanoi hymyillen Saralle, joka katsoi huonetta pitkään. Huone oli suuri, jossa oli pieni alkovi mihin Dura muutti nukkumapaikakseen. Saralle jäi siis isompi sänky, joka oli ympäröity muutamilla sermeillä, jotta tämä saisi yksityisyyttä itselleen. ”Vaikuttaa hyvältä. Kiitos, Dura.” Sara sanoi ja kiitteli kovasti, toisen naisen hymyilessä tälle kauniisti kuten aina. Pian ovelta kuului koputus, jonka Dura sitten avasi ja hämmästyi tulijasta, jonka Sara tunnisti selvästi.

”Sully-kuomaseni, sinä ihana skotti!” Sara huudahti ja syöksyi Sullyn luokse, joka otti nopeasti ihmisnaisen syliinsä. ”Hah, kappas pikkuista! Kukapa olisi uskonut sinun saapuvan tänne. Ja annanhan minun katsoa sinua tyttöstä. Miksi edes katsoisin, kun en näe edes eteeni!” Näkymätön Kasvon muuttaja sanaleikitteli Saralle, mutta Dura yritti pidättää raivoaan, koska selkeästi nainen ei pitänyt miehestä lainkaan. ”Pahoittelut Dura, jos nyt tulin ilmoittamatta ensin mitään, mutta kuulin vastan Regsieltä, että Sara tuli töihin. Kuka nyt ei voisi vastuttaa tätä suloista ihmis-naista, kun hän on niin lyömätön.” Sully sanoi Saran irtautuessa miehen sylistä, Duran vain jatkaessa miehen katsomista vihaisen oloisena. ”Ensinnäkin Sully, joudun sietämään sinua vain Saran takia. Toiseksi, en yhä pidä siitä, että kutsut Regulusta Regsieksi. Antoikohan hän edes sinulle lupaa lyhentää nimeään tuolla tavoin? Ja vielä kolmanneksi, oletko juonut? Haiset kamalalle.” Dura sanoi skotille, mutta Sara oli tullut Duran luokse ja halasi toista. ”Älä kiusaa häntä, Dura. Älä kiusaa pientä jänis-parkaa.” Sara sanoi ja Sully naurahti, etsiessään mustan takkinsa taskusta tupakki-askiaan valmiiksi. ”Ainakin ihmisnainen tietää, mitä tekee. Joten, ajattelin tulla vain moikkaamaan, koska mehän nähdään sitten illallisella, pikkuinen. Niin ja pieni tuliainen, ettei tule ikävä.” Sully sanoi ja otti tupakki-askistaan kultaisen kaasu-käyttöisen syhkärin, johon oltiin mustalla värillä kaiverrettu liekehtivä pääkallo koristukseksi. Sara otti sytkärin vastaan, kiitti ja avasi sitä muutaman otteeseen. Näkymätön mies lopulta poistui, sai Dura hengähtää ja sulki oven perässään, muttei ehtinyt kokonaan laittaa sitä kiinni, kun Faith oli ilmestynyt jälleen mystisesti. Kuin aave konsanaan. ”Nähtävästi neiti Blackleaf on kotiutunut oletettavasti. Olisi pieni pyyntö, jos suostut tulemaan mukaani, neiti Blackleaf.” Faith kertoi monotoonisella äänensävyllään, johon Sara suostui mielellään. ”Tulen sitten keittiöön, Dura. Saat luvan sitten näyttää vielä paikkoja minulle, jotta selviän koitoksestani.” Sara huudahti Duran vilkuttaessa toiselle.

Kävellessään Faithin perässä, kaksikko eivät puhuneet toisilleen lainkaan. Saraa vähän hämmentyi sen suhteen, miksi Faith oli pyytänyt tätä mukaansa. Kai se pian selviäisi Saralle. Hän huomasi, että he olivat hissin luona ja Faith painoi 2. kerroksen nappulaa, jolloin hissi lähti liikkeelle. Sara muisti Duran kertoneen, että Kasvon muuttaja asusteli rikkaan oloisena 2. kerroksessa, sillä välin kun muut asuivat kurjasti pohja-kerroksessa. Jopa hissi-matkan aikana kaksikko pitivät yhä hiljaisuutta keskenään, mutta pian Faith alkoi puhumaan tälle yhtäkkisesti. ”Tämä on sitten henkilökohtainnen pyyntö Sir Regulukselta, koska uskon, että tiedät aseet hyvinkin.” Faith sanoi ja Sara kääntyi katsomaan naista yhä hämmentyneenä. ”Kyllä. Olin osastoni yksi parhaimpia aseiden huoltajia.” Sara kertoi ja Faith hymähti, joka lopulta muuttui hymyksi. ”Hienoa. Saat kaksi viikkoa aikaa huoltaa Sir Reguluksen kaikki aseet, lähinnä miekat ja pienaseet. Näytän sinulle hänen asevaraston, jonne saat avaimet pian, kun sinne saavumme. Tämä on samalla luottamus-testi. Sir Regulus uskoo, että osoitat kunnioitusta häntä kohtaan, etkä siten varasta tai vahingoita hänen irtaimistoaan.” Faith jatkoi, Saran kuunnellessa tarkkaan kaiken, mitä Faith kertoi hänelle. Hissistä päästyään, kerroksessa tuoksui hedelmäinen tuoksu, joka kihelmöi Saran sieraimissa ja sitä hän haisteli pitkään. Kasvon muuttaja naurahti. Löytyi lisää tunteita, iloa. ”Totut hajuun kyllä, se on tarkoitettu pitämään pienet itikat ja muut poissa. Helpottaa Otherean ja Penthesilean siivoamista kovasti.” Faith sanoi Saralle, joka mietti kuka hemmetti oli Penthesilea, mutta tajusi lopultakin sen olleen Beth. Varmaankin lyhenne toisen hyvin naisellisesta, vanhoillisesta nimestä.

He olivat saapuneet asevarastoon, jonne Sara olisi halunnut hautautua. Se oli täynnä erilaisia aseita, joilla jokaisella oli oma tapansa iskeytyä vihollisen niskaan tuhovoimaisin seurauksin. ”Ovatko nämä kaikki Sir Reguluksen? Uskomatonta. Itse sotilaana en ole kuunaan, tai lähinnä pitkään aikaan, nähnyt näin paljon aseita.” Sara kysyi Faithilta, joka katsoi tarkkaan Saraa, tutkiskellen huonetta kiinnostuneen oloisena. ”Kyllä. Sir Regulus on ase-ekspertti, kiinnostunut niiden historiasta ja on ollut monelle hänen kaltaisille Kasvon muuttajilla armollinen opettaja, mestari. Hän on loistava johtaja, neiti Blackleaf.” Faith kertoi, mutta Sara lopetti tutkiskelun siihen ja kääntyi Faithin suuntaan. ”En pidä siitä, että minua teititellään. Voit kutsua minua nimeltä, kai minulla on vielä nimeni tallella?” Sara sanoi ja näki, miten Kasvon muuttaja pelästyi, mutta tavallaan rauhoittui. Nähtävästi Faith ei ole tottunut siihen, mutta Sara antoi toiselle aikaa parantua tämän pyynnöstä.

Ennen kuin naiset päättivät lähteä asevarastosta, Faith antoi toiselle asevaraston toisen avaimen, jotta tämä pääsisi sitten huoneeseen huoltamaan Sir Reguluksen aseita taidolla. ”Sitten vielä työ-ajoistasi; työt alkavat yleensä tasan kello 8.00 aamulla, joten viimeistään 8.30 sinun pitäisi olla valmiina työhön- niin ja herätys 6.30, johon on yhdistetty aamiainen. Lounas on jälleen kerran tasan kello 11.00, jonka jälkeen on puolen tunnin tauko. 11.30 jatkuu työt kello 13.00, jolloin on päivällinen.

Työ-päivä loppuu viimeistään 21.30 ja illallinen suoraan sen töiden loputtua, jonka jälkeen teillä on tasan kello kahteentoista asti vapaata, joka suositaan lähinnä nukkumiseen. Kai tuli selvästi, neiti Blackleaf?” Faith kertoi Saran yrittäessä muistaa nuo kaikki ajat, mutta onneksi Faith ojensi tälle pienen kalenterin, jossa oli kaikki tarpeellinen, mitä Saran piti muistaa. ”Luulisin näin. Mites sitten kahden viikon luottamus-testin jälkeen? Menenkö sitten Therran ja Bethin-- siis Penthesilean mukana, jotta tiedän huoneiden siivoamisen käytännöt?” Sara kysyi, jotta sitten tietäisi tarkalleen mitä tekisi eikä vain seisoisi tyhjänpäiväisenä idioottina jossain hotellin nurkassa. ”Kyllä. Heidän tulee neuvoa sinut alkuun, mutta Penthesilealle se voi olla hankalaa. Varoitan jo, että hän se vasta hankala työntekijä on, hänellä on suuri viha teitä ihmisiä kohtaan.” Faith kertoi Saralle, joka vähän oli arvattavissa. ”Sen huomaa selkeästi. Törmäsin häneen aiemmin päivällä, tuntui kuin olisin ollut vain taakka. Menin vielä tyhmänä sanomaan, että minua pitäisi kohdella kuin silkkihansikkaa Sir Reguluksen tavoin. Olenhan sentään uusi työntekijä täällä hotellilla.” Sara sanoi Faithin kuunnellessa, jatkaen vienoa hymyään. ”Totut häneen pian, älä siitä murehdi. Mutta nyt, menemme vielä käymään aulan toimistossa, jotta saat itsellesi työ-asusi. Sen tulee tarkalleen olla vaaleaa ylhäältä ja alhaalta tumma, siis vaaleansininen kauluspaita jonka alla on joko lyhythihainen, valkoinen t-paita tai toppi, ja sitten tummat housut. Vaihtoehtoisesti voit ottaa myös vaalean esiliinan siivous-puuhiisi, mutta se on valinnainen eikä siten pakollinen. Kysyt vain Rosalielta asuasi, niin hän antaa sen sinulle.” Faith jatkoi puhumistaan Saralle, jotka kävelivät kaikessa rauhassa kohti aulaa, mutta Faith itse asiassa pysähtyi ja odotti, että Sarakin pysähtyisi. ”Minun pitää nyt mennä Sir Reguluksen luokse, hän nimittäin pyytää minua luokseen. Mutta oletettavasti me näemme illallisella, neiti Blackleaf. Nyt menehän hakemaan työ-asusi ja poistu sitten tutkimaan paikkoja.” Faith sanoi Saralle, joka kiitti ja katsoi, kun toinen lopulta haihtui ilmaan kuin mikäkin kummitus kartanossaan.

Aulassa Sara sai lopultakin aikaa katsoa ympärilleen. Silvanian seurassa hän ei ehtinyt kovinkaan kunnolla katsomaan paikan kauneutta, kun oli kiire päästä Sir Reguluksen luokse. ”Voi Randall, tulisit pitämään tästä hotellista. Harmi, kun olet siellä jossain.” Sara tokaisi ja hymyili vaitonaisesti, pysyen muutaman minuutin hiljaa. Aikansa katsottua aulaa mielenkiinnolla, hän meni lopulta infotiskin luokse, jossa Rosalie teki töitään kuuliaisesti. Sara ilmoitti hakevansa työasunsa ja dryadi viittoi toista mukaansa toimistoon, joka tuntui olevan täynnä kaikkea. Kansioita kansioiden perään, valmiiksi niputettuja papereita ja sen sellaista. Mitä nyt yleensä löytyy hotellin toimistosta.

Rosaliella ja Saralla olikin puuhaa muutamaksi tunniksi, yrittäessään löytää ihmisnaiselle sopivan kokoista työpaitaa, joka tuntui aiheuttavan Saralle harmaita hiuksia. Tämä kun oli tottunut miesten paitoihin, mutta Regulus oli niin tarkka, että naisilla kuuluu olla naisille sopiva paita-koko. Erityisesti ongelmia tuotti tämän rinnanympärys, sillä Saralle oli huomattavasti suuret rinnat, joita hän häpesi. Onneksi Rosalieta se ei haitannut ja lopulta löytyi tälle sopiva työ-paita.

Aikansa vietettyä Rosalien kanssa, Saralla ei oikeastaan ollut nälkä, kun lopulta oli illallisen aika. Hän halusi vain mennä uuteen sänkyynsä, pulahtaa sen pehmeyteen kuin aallot olisivat ottaneet hänet meressä vastaan. Sara oli väsynyt. Kuka nyt edes huomaisi, jos Sara ei nyt tulisikaan ensimmäiselle illalliselle? Kuitenkin hän päätyi siihen tulokseen, että menisi Duran luokse, koska oli näin luvannutkin hälle. Hän ei halunnut loukata toista.

Keittiölle saavuttua Dura oli tohkeissaan nähtyään Saran pitkästä aikaa ja kyseli, mitä Faith oli keksinyt tälle ja tämä sitten kertoi kaiken, mitä hän uskalsi kertoa toiselle. ”Jaa, että luottamus-testi? No, syytä onkin. On ollut muutamina kertoina käynyt niin, että entiset työntekijät varastivat Regulukselta miljoonien edestä tavaraa. Lopun varmaan tiedätkin, päätyivät valitettavasti miehen masuun.” Dura sanoi ja Saraa yökötti Duran kerronnan loppu-osa. ”Siitä puheen ollen, ei kai se haittaa, jos en tule nyt illalliselle vai odotetaanko minua kovasti sinne? En ole niin nälkäinen, vain väsynyt.” Sara sanoi ja hieroi silmiään, jonka jälkeen hän päästi pienen haukotuksen suustaan. Kuin pieni kissanpentu. ”Mene vain nukkumaan, olet sen ansainnut. Tulen sitten, kun olen saanut kaikki hoideltua täällä keittiössä. Niin ja jätä joku pieni valo päälle, että näen kulkea huoneessa.” Dura sanoi, Sara hymyili ja sanoi hyvät yöt toiselle, ennen kuin lähti sitten huonetta kohti.

Kaksikon makuuhuoneessa, Sara sai lopultakin aikaa katsoa tarkemmin uutta asuinsijaa, jossa nyt asuisi jonkin aikaa. Kuukauden, tai muutaman vuoden ajan. Saralle se meinasi uutta kotia, mutta häntä epäilytti, tulisiko hän pitämään hotellia kotinaan? Kaikki se, tämä hotelli, tämä ilmapiiri, sai Saran vain pelkäämään. Hän pelkäsi muutosta.

Sara istuuntui uuden sänkynsä reunalle, katsoi ympärilleen. Huone oltiin maalattu ällöttävän oksennuksen vihreällä, se tuntui kamalalta Saran sisimmässä. Hän halusi maalata sen tunnelmalliseksi, kodikkaamman oloiseksi. Antaisikohan Regulus hänen edes maalata huoneen uuteen uskoon? Aina voisi yrittää, kysyä. Ei ole kiellettyä kertoa tai ylipäätänsä näyttää omia tunteitaan.

Tämän sängyn päädyssä oli tumman ruskea sermi, jonka läpi pystyi näkemään heikosti Duran kauneus-pöydän. Se oli täynnä kauneus-tuotteita ja samalla myös erilaisia purnukoita, hajusteita ja suitsukkeita. Aivan kuin hän olisi nähnyt valokuva-kehyksen pöydällä. Sara nousi sängystä, otti nahkatakkinsa yltään pois ja heitti sen vain lattialle, kunhan vain löytäisi sille oman paikkansa huoneesta. Sara halusi nähdä, kuka valokuvassa oli. Sen siitä saa, kun on kiinnostunutta sorttia. Päästyään lähemmäksi, Sara otti kuvan käsiinsä ja katsoi sitä hymysuin. Kuvassa oli pieni Dura, joka oli nähtävästi äitinsä sylissä. Duran äidillä oli eebeninmustat, kiharaiset hiukset, pitäen pientä lastaan sylissään. Se sai Saran vähän surulliseksi. Hän ei muistanut äidistään, tai isästään oikein mitään. Lapsuuttaan hän jonkin verran muisti, mutta missään niissä hetkissä kumpikaan hänen vanhemmat eivät olleet mukana. Ainoastaan kuului naisen huuto, joka käskytti Randallia juoksemaan niin lujaa, kuin pystyi eikä katsoisi taakseen.

Sara kyynelehti tietämättään. Häntä hävetti jälleen. Ihmisnainen laittoi kuvan paikalleen, kuivasi kosteat kasvonsa ja meni takaisin sänkynsä luokse. Hän uskalsi hymyillä jälleen. Toinen oli Saraa varten laittanut tämän yövaatteet tyynyn alle ja peiton päälle oltiin vielä aseteltu Silvanian antama tähtikuvioinen peite. Sara otti sen käsiin, tunnisteli sen pehmeyttä sormissaan ja lopulta haistoi sitä. Siinä tuoksui Silvanian kalliin oloinen partavesi, miehen ominaistuoksu ja metsän raikkaus. Sara ei halunnut sen kaiken katoavan, joten hän alkoi etsimään huoneesta mitä tahansa, millä saisi peitteen pysymään Saran sängyn päässä olevaan seinään kiinni. Lopulta löydettyään muutaman pienen naulan, Sara katsoi sitä hetken ajan paikallaan. Sen tovin jälkeen, Sara purki sänkynsä, otti ja vaihtoi ylleen yövaatteensa, jonka jälkeen hän kävi sammuttamassa valot huoneesta, mutta laittoi pienen lampun päälle Duraa varten. Sänkyyn päästyä, hän ensin katsoi ollessaan selällään kattoa, mutta vaihtoi asentoaan kyljelleen ja onnistui nukahtamaan sängyn pehmeyteen.

Hän toivoi kovasti selviytyvänsä huomisesta, ensimmäisestä työpäivästään Hotelli Merribournessa, odottaen kovasti mitä tuleva toisi hänelle. Hän toivoi kovasti, että selviytyisi ja olisi osa hotellia että sen värikästä historiaa. Sara vain halusi olla olevansa osa tätä kaikkeutta, osaa olla yksi kokonainen henkilö.