8. kappale ”Sarasta tuntui, että Dura oli rakastunut.”

Viikko oli tullut siihen vaihteeseen, että perjantai ilmestyi. Oli viikonloppu tulossa. Se meinasi Kasvon muuttaja-lääkärin, Kuma Ioharan tuloa tarkastuttamaan Sara ja tämän mystistä Banshen Syndroomaa. Saraa se jännitti vähän liikaakin.

Sara oli päätynyt auttamaan Duraa keittiössä, hän väsyi liikaa. Jopa pyykkääminen Therran kanssa rasitti Saraa liikaa, ettei jaksanut edes pystyä pystyssä. Hän oli kysynyt Duralta, joka jaksoi antaa Saran tehdä istuvaa työtä, eli puhtaiden tiskien kuivaamista.

Keskiviikosta asti, maailma tuntui ja näytti kostealta. Siitä päivästä asti oli satanut taukoamatta ja tuntui aivan siltä, ettei sade olisi millään hellittänyt. Sara katsoi keittiön suuresta ikkunasta ulos, samalla kun kuivasi kirkkaan valkoisia lautasia, joita Dura pesi käsin.

Ulkomaailma näytti kylmältä. Kuka nyt tuossa koiran ilmassa lähtisi ulos? Vaikkei edes satanut enää niin kovaa kuin keskiviikkona ja torstaina, mutta silti. Ulkona tuntui kylmältä, etenkin kun talvi teki tulojaan. Sarasta ei edes voinut uskoa, että kesän lämpimät ilmat olivat ohi.

Sara kuivatteli lautasia niin mietteliään oloisena, että oli uppoutunut ulkona olevaan sumuiseen maailmaan, jolloin Dura laittoi ihmis-naisen naaman eteen kupin höyryävää teetä. ”Maa kutsuu Saraa ~ Pidähän pieni tauko, olet ansainnut sen.” Dura sanoi hymyillen onnellisesti Saralle, joka laski kuivatun lautasen korkeaan pinoon, jonka sitten Dura siirsi sen nopeasti. Sara hymyili ja otti kupin käteensä, juoden teensä hiljaisesti, yhä katsellen ikkunasta ulos.

Dura huomasi toisen olleen lumoutunut ulkomaailmasta. Ei ihme, sillä Sara on joutunut olemaan sisällä tämän huono-vointisuuden takia eikä voinut kovinkaan hyvin tehdä mitään töitä kunnolla, mikä näytti harmittavan Saraa. Toinen halusi selkeästi jotain muuta kuin olla sisätilojen seinäruusu.

”Nyt lopetat sen, mitä teet. Me menemme vähän ulos kävelemään, sinä tarvitset raikasta ilmaa keuhkoihisi.” Oli Dura sanonut äkillisesti, pelästyttäen ihmisnaisen hieman, mutta Sara jotenkin innostui itsekin siitä, jolloin joi nopeasti lämpimän teen ja laittoi tee-kupin tiskialtaaseen, lähtien Duran kanssa vaihtamaan vähän lämmintä ylleen.

Ilma oli tosiaan muuttunut kirpakkaan kylmäksi, että Sara lainasi Duralta paksua villahuivia kaulansa ympärille. Duralla oli yllään kaunis, kirjavainen villatakki joka näytti lämmittävän Kasvon muuttajaa, sillä tämä tarkeni ilman kaulahuivia tai mitään muuta lämmikettä. Miten ihmeessä kiinalais-nainen, tuo käärmenainen, pärjäsi tässä kylmyydessä? Saraa pelkkä ajatus puistatti. Jopa kylmä ilma ja Dura saivat tämän ihon kananlihalle.

Kaksikko kävelivät Hotelli Merribournen ympäri, tehden pienen lenkin. Silloin Sara huomasi jonkin menneen tämän ohi nopeasti, kuin joku olisi liitänyt Saran vierestä.

Silloin Sara vasta alkoi katsela paremmin ympärilleen; hotellin takana oli pieni, puinen aita, jossa oli pieni portti aukinaisena. Hän ei ollut nähnyt sitä aiemmin, vaikka he olivat juuri sen suuren keittiön ikkunan alla, mutta se voisi johtua myös siitä sumusta, joka ei antanut minkään näkyvän sillä hetkellä. Aidan luona oli myös pieni, koristeellinen pylväs. Sen päällä istui pieni, niin suloinen haukka, joka todennäköisesti oli lentänyt aiemmin Saran korvan juuren ohi. Sara meni hiljalti linnun luokse, ojensi hieman kättään ja odotti. Saran odotus palkittiin ja pieni haukka liisi pylvään päältä Saran kädelle, alkaen nokkia hellästi tämän kättä kuin olisi odottanut herkkuja palkinnoksi. ”Oletpas sinä suloinen pikku-haukka. Missäs on omistajasi?” Sara puhutteli lintua ja Dura tuli tämän luokse, joka näki kuinka Saran kädessä pikkuhaukka oli. ”Jaahas, Fargo on nähtävästi tullut. Taitaa talvi todellakin tulla, eikös vain Zahra?” Dura sanoi ja silitti pikkuhaukkaa, joka näytti nauttivan hellyydestä ja huomiosta. Sara ihmetteli ensin, kun ei tunnistanut nimeä, jonka Dura oli äsken sanonut, joten hän oletti kyseisen Fargon olleen työntekijä hotellilla. ”Tule, mennään moikkaamaan Fargoa. Saat nähdä yhden työntekijän lisää.” Dura sanoi ja lopetti Zahra-nimisen pikkuhaukan silittämisen, joka lähti Saran kädestä pian lentoon.

Sara ja Dura seurasivat pientä polkua portin takaa, joka näytti johtavan kohti suuren järven rantaa. Se, ettei Sara edes tiennyt koko järven olemassaoloa, sai jotenkin jännittymään. Ja se taas, pisti Saran todellakin ajattelemaan mitä kaikkea jännää Hotelli Merribournesta voisi löytyäkään.

Rannalle käveleminen olikin vähän pitempi matka, mitä Sara luuli. Mutta se ei haitannut ihmisnaista tai kiinalaista Kasvon muuttajaa. He saivat aikaa puhua, päästää turhat murheet ulos ja nauraa. Dura ja Sara lähenivät entistä enemmän, eikä Sara halunnut muuttaa sitä hetkeä lainkaan. Dura sai Sarassa aikaan sen, että oli toivoa tämän veljen että sairauden syyn löytämiseksi. Ja sitä tarvittiin.

Lopulta polun päässä he näkivät jällen Zahran lentelevän heidän yläpuolellaan. Pian lintu päästikin suustaan vapauttavan huudon, joka sai jonkun liikkumaan rannalla olevassa mökissä. Mökistä kuohui lämpöä, antaen sumulle tilaa. Oven suusta ilmestyi mies kirkkaassa, turkoosin sinisessä paidassa ja vaaleissa farkuissa. Kaulan ympärillä oli kaunis, norsunluun valkoinen ja niin koristeellinen huivi, jonka lisänä miehellä on viininpunainen turbaani päässään. Sara alkoi miettiä. Oliko hänkin Kasvon muuttaja?

Mies näytti yllättyneen nähdessään Saran, mutta Dura ehti hämmennyksestä viis miehen syliin ja nauroi kovasti. Niin mieskin alkoi nauramaan, kun näki kiinalais-naisen pitkästä aikaa. Kaksiko halasivat toisiaan pitkästi, eivätkä millään halunneet irrottautua otteistaan. Sarasta tuntui, että Dura oli rakastunut.

Pian Dura ja turbaanipäinen mies tulivat Saran luokse, jolloin Kasvon muuttaja-nainen esiti kaksikon toisilleen. ”Sara, tapaa Fargo Anamnis, Kasvon muuttaja. Hän on hotellin talonmies, joka hoitaa aina talvisin lämmön että korjauksen. Fargo, tässä on Sara Blackleaf. Hän on uusi työntekijä ja ihminen.” Dura kertoi kaksikolle, jotka katsoivat toisiaan pitkään. Aiemmin puhuttu Fargo oli siis hän, josta Dura puhui aiemmin. ”Haukkasi on mitä upein lintu, minkä olen koskaan nähnyt. Se on ollut sinulla kauankin, otaksun?” Sara aloitti keskustelun, kun mies ei oikein löytänyt sanoja suustaan. Mies naurahti ja hymyili. ”Kyllä. Zahra-rakkaani on ollut minulla kauan, kun minä itse muistan. Pelastin sen metsästäjien kynsistä useita vuosia sitten ja se on ollut luonani siitä asti.” Fargo sanoi ja hymyili. Mies oli jykevä, hieman ruskettunut ja omasi tumman, oikein muhkean parran. Tuntui siltä, että Hotelli Merribournen mies-väestö omasi muhkeat parrat, joita voisi vaikka vertailla keskenään. Miksei kukaan voisi olla sileäposkinen? Ottaa nyt Sullysta selvää, mieshän oli näkymätön eikä voi edes tietää, oliko hänelläkin parta vai pelkät sileät posket.

”Tulkaa toki sisään. Itse juuri tulin kotimaastani Intian Assamista, joten itsekin täytyy vähän totuttautua tähän kylmään maahan.” Fargo pyyteli, jolloin naiset lähtivät nopeasti miehen perässä sisään.

Sisällä mökissä ei ollut oikein mitään erikoista. Se oli selkeästi perinteinen, rustiikkinen mökki, mutta seinillä oli useita Intialaisia seinävaatteitta kenties muistuttamassa kotimaataan. ”Miten vanhempasi, Fargo? Lähdit niin nopeasti viimeksi, etten ehtinyt sanomaan hyvää matkaa.” Dura sanoi ja istuutui alas pehmeälle tyynylle lattian rajassa. ”Siitä olen pahoillani. Veljeni Ihram oli joutunut ongelmiin paikallisten poliisien kanssa ja minun oli päästävä nopeasti kotiin auttamaan tätä. Hän se vasta joutuuu ongelmiin, missä aina en voi auttaa. Mutta hän on veljeni, joten minulla on isoveljen tavoin oikeus auttaa häntä, olkoon ongelma pieni tai suuri.” Fargo selitti Duralle, yrittäen parhaansa ottaa Sarankin huomioon.

Isoveljen oikeus. Se sai Saran murehtimaan omaa veljeään, mutta ei halunnut surun nousevan esille vaan yritti parhaansa siirtää omat tunteensa kadonnutta veljeään kohtaan sivulle. Annathan anteeksi, Randall.

Fargo kaatoi ensin Saralle, sitten Duralle höyryävää, perinteistä Assamin teetä. Mies lisäsi teehen vielä maitoa, antoi hetken vetäytyä ja odotti selkeästi Saran reaktiota Fargon perinteiseen teehen, mitä tarjosi. Kun Sara otti ensimmäiset huikat, hän maistoi suussaan erittäin pehmeän, mutta silti niin vahvaa teetä. Jotenkin se maistui mallaksiselle, mutta Sara piti siitä todellakin. Sara alkoi juoda sitä enemän ja sai Fargon jälleen nauramaan kuuluvasti. Alkoikohan mies pitämään tästä?

Aikansa kuluksi he joivat lisää teetä, juttelivat, mutta erityisesti Sara katsoi kuinka Fargo ja Dura juttelivat keskenään. Kuin he olisivat olleet erittäin läheisiä. Sara naurahti vahingossa. Kasvon muuttajat katsoivat Saraa, joka nosti kuppiaan suunsa eteen ja vain katsoi heitä. Mutta lopulta hän laski tee-kupin pöydälle ja katsoi ensin Duraa, sitten Fargoa. Dura ei voinut kuin naurahta Saran ilmeelle, toinen näytti aivan maaoravalta joka varastoi aivan liikaa herkkuja poskipusseihinsa. ”Sara-kiltti, näytät oudolta. Mistä moinen?” Dura kysyi, mutta ei edes arvannut, mitä Sara aikoi juuri sanoa. ”Te vain näytätte niin rakastuneilta. Miten Regulus sallii teidän suhteenne hotellilla?”

Fargo nautti teensä väärään kurkkuun ja yritti kerätä henkeä, kun taas Dura alkoi punastua kuin mikäkin. He eivät voineet uskoa, mitä Sara juuri sanoi. ”Eihän sallikkaan. Miten ihmeessä sinä luit sen meistä?” Dura sanoi ja katsoi Saraa, sitten Fargoa. ”Tyhmäkin sen näkee. Se, miten halasitte toisianne, kun näitte toisenne. Se, miten Fargo piteli kättäsi ja siveli sitä hienostuneesti. On selkeää, että te rakastatte toisianne ja hyvinkin paljon.” Sara sanoi ja katsoi, kuinka Fargo että Dura tuntuivat pelästyneen Saran sanoista. ”Ei ole väärää olla rakastunut. Vaikkei Regulus sallisi sitä, mutta te siitä päätätte, eikä Herra Ison Pilven Omistaja. Minusta on jotenkin vain kauhean suloista nähdä joku, joka muutti Duran elämää.” Sara sai sanotuksi ja näki, kuinka Duran hymy vain leveni levenemistään. Toinen oli niin onnellinen.

He eivät halunneet vielä kertoa rakkaus-tarinansa alkua, sillä Dura huomasi kellon olleen sen aika, että pitäisi päivällinen valmistaa. Sara kiitteli Fargoa teestä ja Dura taas siitä, että mies oli turvallisesti kotona. Assamissa oli nähtävästi jotain muuta kamalaa tapahtunut, kuin se, että Fargon veli oli joutunut ongelmiin. Nähtävästi Downshiftaus vaikutti muualle maailmalle.

Fargon jäädessä Zahran kanssa mökille, vilkuttaen kaksikolle ja huusi perään tulevansa sitten päivälliselle vähän myöhään. Tämän piti vielä asettautua mukavasti kotiinsa. Dura vilkutti takaisin ja lähetti miehelle lentosuukkoja, jotka mies otti vastaan ja liitti kuvitellut suudelmat omillensa. Dura naurahti ja kääntyi Saran puoleen.

”Lupaathan, ettet kerrolle Regulukselle? Ainakaan vielä. Haluaisimme kyllä kertoa, muttei vielä.” Dura sanoi ja silloin Sara halusi tietää, miksei Regulus sallisi henkilökunnan seurustelevan keskenään. ”Sen vuoksi, ettei tulisi mitään ongelmia. Normaalistihan seurustelu ei haittaisi, mutta Regulus haluaa varmistaa, ettei kukaan meistä naispuolisista Kasvon muuttajista tulisi raskaaksi. Kun hotellilla ei ole varsinaista lääkäriä ja kuka nyt ei haluaisi Kuma Ioharaa, niin ei ole kukaan auttamassa. Vaikka se kuulostaa tyhmältä sinusta, mutta kun naispuolinen Kasvon muuttaja synnyttää lapsen, niin pitää erityisesti tarkastaa lapsi ensin. Sukupuoli ei ole niinkään tärkeä, mutta onko lapsi itse silloin Kasvon muuttaja ja kumman voimat hän perii. Jos minä ja Fargo saisimme lapsen, niin meidän pitäisi olla varuillaan siitä, jos lapsii saa joko minun käärmeyteni tai Fargon ruumiista irroitettavat jouset. Eli kirjaimellinen Jousimies.” Dura selitti Saralle, joka ymmärsi selkeästi. Piti olla varuillaan lähes kaikesta, joka raskaana olemisesta. ”Olisit kuitenkin hyvä äiti. Sinusta löytyy ne kaikki vaatimukset.” Sara sanoi ja Dura hymyili jälleen. ”Kiitos Sara. Kiitos siitä, että ymmärrät.” Dura kiitteli.

Takaisin Hotelli Merribournen lämmössä. Sara todellakin nautti lämpimistä keleistä, vaikka talven kylmyys oli se kaikkein parhain keli hänelle, mutta aina voi vaihdella suosikki-vuodenaikojaan.

Enää olikin vain odoteltava. Oli odoteltava Kuma Ioharaa ja se sai jotenkin Saran pelkäämään, mutta onnistui selättävän pelkonsa. Pelkkä rutiinikäynti, ei mitään muuta. Kaikki menee varmastikin hyvin, näin Sara lupautteli itselleen. Nyt ei ole aika pelätä.

Oli aika saada lisää vastauksia.