Viikko
oli tullut siihen vaihteeseen, että perjantai ilmestyi. Oli
viikonloppu tulossa. Se meinasi Kasvon muuttaja-lääkärin, Kuma
Ioharan tuloa tarkastuttamaan Sara ja tämän mystistä Banshen
Syndroomaa. Saraa se jännitti vähän liikaakin.
Sara
oli päätynyt auttamaan Duraa keittiössä, hän väsyi liikaa. Jopa
pyykkääminen Therran kanssa rasitti Saraa liikaa, ettei jaksanut
edes pystyä pystyssä. Hän oli kysynyt Duralta, joka jaksoi antaa
Saran tehdä istuvaa työtä, eli puhtaiden tiskien kuivaamista.
Keskiviikosta
asti, maailma tuntui ja näytti kostealta. Siitä päivästä asti
oli satanut taukoamatta ja tuntui aivan siltä, ettei sade olisi
millään hellittänyt. Sara katsoi keittiön suuresta ikkunasta
ulos, samalla kun kuivasi kirkkaan valkoisia lautasia, joita Dura
pesi käsin.
Ulkomaailma
näytti kylmältä. Kuka nyt tuossa koiran ilmassa lähtisi ulos?
Vaikkei edes satanut enää niin kovaa kuin keskiviikkona ja
torstaina, mutta silti. Ulkona tuntui kylmältä, etenkin kun talvi
teki tulojaan. Sarasta ei edes voinut uskoa, että kesän lämpimät
ilmat olivat ohi.
Sara
kuivatteli lautasia niin mietteliään oloisena, että oli uppoutunut
ulkona olevaan sumuiseen maailmaan, jolloin Dura laittoi ihmis-naisen
naaman eteen kupin höyryävää teetä. ”Maa kutsuu Saraa ~
Pidähän pieni tauko, olet ansainnut sen.” Dura sanoi hymyillen
onnellisesti Saralle, joka laski kuivatun lautasen korkeaan pinoon,
jonka sitten Dura siirsi sen nopeasti. Sara hymyili ja otti kupin
käteensä, juoden teensä hiljaisesti, yhä katsellen ikkunasta
ulos.
Dura
huomasi toisen olleen lumoutunut ulkomaailmasta. Ei ihme, sillä Sara
on joutunut olemaan sisällä tämän huono-vointisuuden takia eikä
voinut kovinkaan hyvin tehdä mitään töitä kunnolla, mikä näytti
harmittavan Saraa. Toinen halusi selkeästi jotain muuta kuin olla
sisätilojen seinäruusu.
”Nyt
lopetat sen, mitä teet. Me menemme vähän ulos kävelemään, sinä
tarvitset raikasta ilmaa keuhkoihisi.” Oli Dura sanonut
äkillisesti, pelästyttäen ihmisnaisen hieman, mutta Sara jotenkin
innostui itsekin siitä, jolloin joi nopeasti lämpimän teen ja
laittoi tee-kupin tiskialtaaseen, lähtien Duran kanssa vaihtamaan
vähän lämmintä ylleen.
Ilma
oli tosiaan muuttunut kirpakkaan kylmäksi, että Sara lainasi
Duralta paksua villahuivia kaulansa ympärille. Duralla oli yllään
kaunis, kirjavainen villatakki joka näytti lämmittävän Kasvon
muuttajaa, sillä tämä tarkeni ilman kaulahuivia tai mitään muuta
lämmikettä. Miten ihmeessä kiinalais-nainen, tuo käärmenainen,
pärjäsi tässä kylmyydessä? Saraa pelkkä ajatus puistatti. Jopa
kylmä ilma ja Dura saivat tämän ihon kananlihalle.
Kaksikko
kävelivät Hotelli Merribournen ympäri, tehden pienen lenkin.
Silloin Sara huomasi jonkin menneen tämän ohi nopeasti, kuin joku
olisi liitänyt Saran vierestä.
Silloin
Sara vasta alkoi katsela paremmin ympärilleen; hotellin takana oli
pieni, puinen aita, jossa oli pieni portti aukinaisena. Hän ei ollut
nähnyt sitä aiemmin, vaikka he olivat juuri sen suuren keittiön
ikkunan alla, mutta se voisi johtua myös siitä sumusta, joka ei
antanut minkään näkyvän sillä hetkellä. Aidan luona oli myös
pieni, koristeellinen pylväs. Sen päällä istui pieni, niin
suloinen haukka, joka todennäköisesti oli lentänyt aiemmin Saran
korvan juuren ohi. Sara meni hiljalti linnun luokse, ojensi hieman
kättään ja odotti. Saran odotus palkittiin ja pieni haukka liisi
pylvään päältä Saran kädelle, alkaen nokkia hellästi tämän
kättä kuin olisi odottanut herkkuja palkinnoksi. ”Oletpas sinä
suloinen pikku-haukka. Missäs on omistajasi?” Sara puhutteli
lintua ja Dura tuli tämän luokse, joka näki kuinka Saran kädessä
pikkuhaukka oli. ”Jaahas, Fargo on nähtävästi tullut. Taitaa
talvi todellakin tulla, eikös vain Zahra?” Dura sanoi ja silitti
pikkuhaukkaa, joka näytti nauttivan hellyydestä ja huomiosta. Sara
ihmetteli ensin, kun ei tunnistanut nimeä, jonka Dura oli äsken
sanonut, joten hän oletti kyseisen Fargon olleen työntekijä
hotellilla. ”Tule, mennään moikkaamaan Fargoa. Saat nähdä yhden
työntekijän lisää.” Dura sanoi ja lopetti Zahra-nimisen
pikkuhaukan silittämisen, joka lähti Saran kädestä pian lentoon.
Sara
ja Dura seurasivat pientä polkua portin takaa, joka näytti johtavan
kohti suuren järven rantaa. Se, ettei Sara edes tiennyt koko järven
olemassaoloa, sai jotenkin jännittymään. Ja se taas, pisti Saran
todellakin ajattelemaan mitä kaikkea jännää Hotelli
Merribournesta voisi löytyäkään.
Rannalle
käveleminen olikin vähän pitempi matka, mitä Sara luuli. Mutta se
ei haitannut ihmisnaista tai kiinalaista Kasvon muuttajaa. He saivat
aikaa puhua, päästää turhat murheet ulos ja nauraa. Dura ja Sara
lähenivät entistä enemmän, eikä Sara halunnut muuttaa sitä
hetkeä lainkaan. Dura sai Sarassa aikaan sen, että oli toivoa tämän
veljen että sairauden syyn löytämiseksi. Ja sitä tarvittiin.
Lopulta
polun päässä he näkivät jällen Zahran lentelevän heidän
yläpuolellaan. Pian lintu päästikin suustaan vapauttavan huudon,
joka sai jonkun liikkumaan rannalla olevassa mökissä. Mökistä
kuohui lämpöä, antaen sumulle tilaa. Oven suusta ilmestyi mies
kirkkaassa, turkoosin sinisessä paidassa ja vaaleissa farkuissa.
Kaulan ympärillä oli kaunis, norsunluun valkoinen ja niin
koristeellinen huivi, jonka lisänä miehellä on viininpunainen
turbaani päässään. Sara alkoi miettiä. Oliko hänkin Kasvon
muuttaja?
Mies
näytti yllättyneen nähdessään Saran, mutta Dura ehti
hämmennyksestä viis miehen syliin ja nauroi kovasti. Niin mieskin
alkoi nauramaan, kun näki kiinalais-naisen pitkästä aikaa. Kaksiko
halasivat toisiaan pitkästi, eivätkä millään halunneet
irrottautua otteistaan. Sarasta tuntui, että Dura oli rakastunut.
Pian
Dura ja turbaanipäinen mies tulivat Saran luokse, jolloin Kasvon
muuttaja-nainen esiti kaksikon toisilleen. ”Sara, tapaa Fargo
Anamnis, Kasvon muuttaja. Hän on hotellin talonmies, joka hoitaa
aina talvisin lämmön että korjauksen. Fargo, tässä on Sara
Blackleaf. Hän on uusi työntekijä ja ihminen.” Dura kertoi
kaksikolle, jotka katsoivat toisiaan pitkään. Aiemmin puhuttu Fargo
oli siis hän, josta Dura puhui aiemmin. ”Haukkasi on mitä upein
lintu, minkä olen koskaan nähnyt. Se on ollut sinulla kauankin,
otaksun?” Sara aloitti keskustelun, kun mies ei oikein löytänyt
sanoja suustaan. Mies naurahti ja hymyili. ”Kyllä. Zahra-rakkaani
on ollut minulla kauan, kun minä itse muistan. Pelastin sen
metsästäjien kynsistä useita vuosia sitten ja se on ollut luonani
siitä asti.” Fargo sanoi ja hymyili. Mies oli jykevä, hieman
ruskettunut ja omasi tumman, oikein muhkean parran. Tuntui siltä,
että Hotelli Merribournen mies-väestö omasi muhkeat parrat, joita
voisi vaikka vertailla keskenään. Miksei kukaan voisi olla
sileäposkinen? Ottaa nyt Sullysta selvää, mieshän oli näkymätön
eikä voi edes tietää, oliko hänelläkin parta vai pelkät sileät
posket.
”Tulkaa
toki sisään. Itse juuri tulin kotimaastani Intian Assamista, joten
itsekin täytyy vähän totuttautua tähän kylmään maahan.”
Fargo pyyteli, jolloin naiset lähtivät nopeasti miehen perässä
sisään.
Sisällä
mökissä ei ollut oikein mitään erikoista. Se oli selkeästi
perinteinen, rustiikkinen mökki, mutta seinillä oli useita
Intialaisia seinävaatteitta kenties muistuttamassa kotimaataan.
”Miten vanhempasi, Fargo? Lähdit niin nopeasti viimeksi, etten
ehtinyt sanomaan hyvää matkaa.” Dura sanoi ja istuutui alas
pehmeälle tyynylle lattian rajassa. ”Siitä olen pahoillani.
Veljeni Ihram oli joutunut ongelmiin paikallisten poliisien kanssa ja
minun oli päästävä nopeasti kotiin auttamaan tätä. Hän se
vasta joutuuu ongelmiin, missä aina en voi auttaa. Mutta hän on
veljeni, joten minulla on isoveljen tavoin oikeus auttaa häntä,
olkoon ongelma pieni tai suuri.” Fargo selitti Duralle, yrittäen
parhaansa ottaa Sarankin huomioon.
Isoveljen
oikeus. Se sai Saran murehtimaan
omaa veljeään, mutta ei halunnut surun nousevan esille vaan yritti
parhaansa siirtää omat tunteensa kadonnutta veljeään kohtaan
sivulle. Annathan anteeksi, Randall.
Fargo
kaatoi ensin Saralle, sitten Duralle höyryävää, perinteistä
Assamin teetä. Mies lisäsi teehen vielä maitoa, antoi hetken
vetäytyä ja odotti selkeästi Saran reaktiota Fargon perinteiseen
teehen, mitä tarjosi. Kun Sara otti ensimmäiset huikat, hän
maistoi suussaan erittäin pehmeän, mutta silti niin vahvaa teetä.
Jotenkin se maistui mallaksiselle, mutta Sara piti siitä todellakin.
Sara alkoi juoda sitä enemän ja sai Fargon jälleen nauramaan
kuuluvasti. Alkoikohan mies pitämään tästä?
Aikansa
kuluksi he joivat lisää teetä, juttelivat, mutta erityisesti Sara
katsoi kuinka Fargo ja Dura juttelivat keskenään. Kuin he olisivat
olleet erittäin läheisiä. Sara naurahti vahingossa. Kasvon
muuttajat katsoivat Saraa, joka nosti kuppiaan suunsa eteen ja vain
katsoi heitä. Mutta lopulta hän laski tee-kupin pöydälle ja
katsoi ensin Duraa, sitten Fargoa. Dura ei voinut kuin naurahta Saran
ilmeelle, toinen näytti aivan maaoravalta joka varastoi aivan liikaa
herkkuja poskipusseihinsa. ”Sara-kiltti, näytät oudolta. Mistä
moinen?” Dura kysyi, mutta ei edes arvannut, mitä Sara aikoi juuri
sanoa. ”Te vain näytätte niin rakastuneilta. Miten Regulus sallii
teidän suhteenne hotellilla?”
Fargo
nautti teensä väärään kurkkuun ja yritti kerätä henkeä, kun
taas Dura alkoi punastua kuin mikäkin. He eivät voineet uskoa, mitä
Sara juuri sanoi. ”Eihän sallikkaan. Miten ihmeessä sinä luit
sen meistä?” Dura sanoi ja katsoi Saraa, sitten Fargoa. ”Tyhmäkin
sen näkee. Se, miten halasitte toisianne, kun näitte toisenne. Se,
miten Fargo piteli kättäsi ja siveli sitä hienostuneesti. On
selkeää, että te rakastatte toisianne ja hyvinkin paljon.” Sara
sanoi ja katsoi, kuinka Fargo että Dura tuntuivat pelästyneen Saran
sanoista. ”Ei ole väärää olla rakastunut. Vaikkei Regulus
sallisi sitä, mutta te siitä päätätte, eikä Herra Ison Pilven
Omistaja. Minusta on jotenkin vain kauhean suloista nähdä joku,
joka muutti Duran elämää.” Sara sai sanotuksi ja näki, kuinka
Duran hymy vain leveni levenemistään. Toinen oli niin onnellinen.
He
eivät halunneet vielä kertoa rakkaus-tarinansa alkua, sillä Dura
huomasi kellon olleen sen aika, että pitäisi päivällinen
valmistaa. Sara kiitteli Fargoa teestä ja Dura taas siitä, että
mies oli turvallisesti kotona. Assamissa oli nähtävästi jotain
muuta kamalaa tapahtunut, kuin se, että Fargon veli oli joutunut
ongelmiin. Nähtävästi Downshiftaus vaikutti muualle maailmalle.
Fargon
jäädessä Zahran kanssa mökille, vilkuttaen kaksikolle ja huusi
perään tulevansa sitten päivälliselle vähän myöhään. Tämän
piti vielä asettautua mukavasti kotiinsa. Dura vilkutti takaisin ja
lähetti miehelle lentosuukkoja, jotka mies otti vastaan ja liitti
kuvitellut suudelmat omillensa. Dura naurahti ja kääntyi Saran
puoleen.
”Lupaathan,
ettet kerrolle Regulukselle? Ainakaan vielä. Haluaisimme kyllä
kertoa, muttei vielä.” Dura sanoi ja silloin Sara halusi tietää,
miksei Regulus sallisi henkilökunnan seurustelevan keskenään. ”Sen
vuoksi, ettei tulisi mitään ongelmia. Normaalistihan seurustelu ei
haittaisi, mutta Regulus haluaa varmistaa, ettei kukaan meistä
naispuolisista Kasvon muuttajista tulisi raskaaksi. Kun hotellilla ei
ole varsinaista lääkäriä ja kuka nyt ei haluaisi Kuma Ioharaa,
niin ei ole kukaan auttamassa. Vaikka se kuulostaa tyhmältä
sinusta, mutta kun naispuolinen Kasvon muuttaja synnyttää lapsen,
niin pitää erityisesti tarkastaa lapsi ensin. Sukupuoli ei ole
niinkään tärkeä, mutta onko lapsi itse silloin Kasvon muuttaja ja
kumman voimat hän perii. Jos minä ja Fargo saisimme lapsen, niin
meidän pitäisi olla varuillaan siitä, jos lapsii saa joko minun
käärmeyteni tai Fargon ruumiista irroitettavat jouset. Eli
kirjaimellinen Jousimies.” Dura selitti Saralle, joka ymmärsi
selkeästi. Piti olla varuillaan lähes kaikesta, joka raskaana
olemisesta. ”Olisit kuitenkin hyvä äiti. Sinusta löytyy ne
kaikki vaatimukset.” Sara sanoi ja Dura hymyili jälleen. ”Kiitos
Sara. Kiitos siitä, että ymmärrät.” Dura kiitteli.
Takaisin
Hotelli Merribournen lämmössä. Sara todellakin nautti lämpimistä
keleistä, vaikka talven kylmyys oli se kaikkein parhain keli
hänelle, mutta aina voi vaihdella suosikki-vuodenaikojaan.
Enää
olikin vain odoteltava. Oli odoteltava Kuma Ioharaa ja se sai
jotenkin Saran pelkäämään, mutta onnistui selättävän pelkonsa.
Pelkkä rutiinikäynti, ei mitään muuta. Kaikki menee
varmastikin hyvin, näin Sara
lupautteli itselleen. Nyt ei ole aika pelätä.
Oli
aika saada lisää vastauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti